Säätöä
Tänään palasin alkuun. Aukaisin Epäonnistuneen nanoprojektin ensimmäisen luvun ja editoin. Venkslasin sanoja ja muunsin lauseita. Tein sitä mistä pidän kaikesta …
Tänään palasin alkuun. Aukaisin Epäonnistuneen nanoprojektin ensimmäisen luvun ja editoin. Venkslasin sanoja ja muunsin lauseita. Tein sitä mistä pidän kaikesta …
Epäonnistunut nanoprojekti eroaa monella tavalla Syvän maan juurista. Esikoisestani poiketen Epäonnistunut nanoprojekti on nuortenkirja eikä aikuisten. Yhdysvaltojen sijaan tarina sijoittuu …
Maanantaina kirjoitin vähän uusia sanoja. Niitä oli 55 kun naputtelin ne työmatkalla puhelimen muistiin ja 118, kun olin editoinut niitä …
Viime yönä nukuin hyvin, mutta heräsin aivan liian aikaisten Sen seurauksena aivot ovat sumuiset ja pää käy hitaalta ja se …
En suunnitellut pitäväni blogista näin pitkää taukoa, mutta näin tässä nyt kuitenkin kävi. Arki on pyörinyt omaa rataansa ja kirjoittaminen …
Tekisi mieli kirjoittaa lisää. Naputella sanoja toistensa perään ja luoda jotain, jota ei hetki sitten ollut vielä olemassa. Valitettavasti aikaa …
Ilo syntyy pienistä asioista: pitkistä yöunista, aamun ensimmäisestä kahvikupillisesta tai siitä kun saa pelata koko viikonlopun ilman turhia häiriöitä. Ilo …
Lauantaina olin kissavahtina rellestämään lähteneen kaverin kissalle. Välillä istuttiin kissan kanssa sohvalla ja katsottiin kirjamessujen edellispäivän tallenteita ja välillä taisteltiin …
Liisa Louhela on Hailuodossa asuva vapaa kirjailija, jonka esikoisromaani Kaikkeus on meidän ilmestyi keväällä 2021. Hei Liisa, esittelisitkö itsesi blogin …
Jatka lukemista ”Kurkistus prosessiin: kirjailija Liisa Louhela”
Periksiantamattomuus on hyve, josta aina jaksetaan toitottaa kaikissa motivaatioiskulauseissa. Joskus voi kuitenkin tehdä hyvää vain luovuttaa ja antaa periksi. Miksi …