Syyskuussa oli tarkoitus palata loman jäljiltä takaisin ruotuun ja projektin Kahdeksan pariin. Viritellä aivot uuteen asentoon ja jatkaa siitä, mihin jätin tekstin kesäkuun lopulla. Kirjoittamisen sijaan syyskuu meni kuitenkin haahuillessa ja tämä taas johtui siitä, että vähän ennen elokuun loppua, projektilta Kahdeksan putosi pohja.
Projekti kahdeksan syntytarina on monen asian summa. On valokuva, johon törmäsin netissä yli kaksikymmentä vuotta sitten ja joka ei koskaan jättänyt minua rauhaan. On valokuvan ympärillä pyörinyt epämääräinen juoni-idea, joka ei koskaan löytänyt oikeaa muotoaan. On viime syksyllä lukemani uutinen, joka sitoi kaiken lopulta yhteen.
Vaikka tarinan palaset loksahtivat paikoilleen jo viime vuoden puolella, niin silti minulta puuttui vielä sen kaksi tärkeintä elementtiä eli paikka ja päähenkilö.
Paikan puuttuminen ei ole kuitenkaan ongelma. Voin hyvin kirjoittaa ensimmäisiä versioita, vaikken tarkalleen tietäisikään, minne tarina sijoittuu tai millainen historia kaupungilla on.
Ilman päähenkilöä, teksti ei kuitenkaan etene. Voin miettiä juonielementtejä ja pohtia tarinankulkua, mutta saadakseni sanoja aikaan minun täytyy tietää, kuka päähenkilö on.
Suurin osa viime vuoden kirjoittamisajasta meni Epäonnistuneen nanoprojektin parissa. Todennäköisesti sen innoittamana päätin sijoittaa projektin Kahdeksan samaan maisemaan. Minulla oli jo toimiva maailman ja kaksi sivuhahmoa, jotka sopivat täydellisesti suurempaan rooliin, joten miksi keksiä pyörä uudelleen? Näistä lähtökohdista lähdin sitten kirjoittamaan ja tekstiä syntyi kevään aikana noin 23 000 sanan verran.
Sitten tapahtui kesä ja sähköpostiin kilahti muutama yhteydenotto Epäonnistuneeseen nanoprojektiin liittyen. Ensin kaksi kesäkuun puolessa välissä ja heinäkuussa kolmas.
Joten kirjoittamisen sijaan, Heinäkuu meni editoidessa ja elokuun olin lomalla. En koskenut loman aikana ainoaankaan projektiin ja päiväkirjaa lukuun ottamatta en kirjoittanut mitään.
Elokuussa oli kuitenkin aikaa ajatella mikä, näkökulmasta riippuen, voi olla joko hyvä tai huono asia. Enimmäkseen ajatukset pyörivät Epäonnistuneen nanoprojektin ympärillä, mutta myös niissä muutamassa ongelmassa, jotka syntyivät siitä, kun sijoitin kaksi eri projektia samaan maailmaan. Lopulta oli vain pakko todeta, ettei yhdistäminen toiminut. Päätös oli oikea siinä mielessä, että se korjasi kaikki yhdistämisestä syntyneet ongelmat, mutta samalla se sysäsi projektin takaisin alkupisteeseen, eli hetkeen, kun projektilta puuttui sekä päähenkilö että tapahtumapaikka.
Siksi täällä blogin puolellakin on ollut niin hiljaista, sillä suurin osa syyskuun kirjoittamisesta näytti kaikelta muulta kuin kirjoittamiselta. Se näytti kotitöiltä, vesiväreillä leikkimiseltä ja töissä käymiseltä. Joskus se näytti jopa siltä, että istuin bussissa ja tuijotin ikkunasta ulos.
Syyskuun haahuilu teki kuitenkin tehtävänsä ja pikkuhiljaa aloin hahmottamaan ääriviivoja tyhjyyden keskeltä. Ensimmäisenä löysin kaupungin, jonne voisin sijoittaa tarinan. En tiedä vieläkään minkä niminen kaupunki on tai missäpäin suomea se tarkalleen sijaitsee, mutta nyt minulla on sentään edes aavistus perustuksista, jolle voin rakentaa sen. Hiukan tämän jälkeen yksi tärkeimmistä sivuhahmoista löysi muotonsa ja ainoa, joka jäi jäljelle, oli päähenkilö.
Valitettavasti juuri päähenkilön löytyminen osoittautui lopulta suurimmaksi haasteeksi. Hahmo kävi läpi ainakin viisi nimenvaihdosta ja yhden sukupuolenvaihdoksen ennen kuin kaikki loksahti vihdoin paikoilleen. Niin kuin kaikkien hyvien oivallusten kanssa tämäkin syntyi yllättäen. Istuin bussissa matkalla ystävän kirjajulkkareihin, kun mieleen nousi kysymys: mitä jos…
Kysymyksen jälkeen lakkasin etsimästä. En sovitellut hahmolle uutta nimeä aina, kun kaivoin käsikirjoituksen esille. En nähnyt enää pelkkää tyhjää, kun mietin häntä. Aiemmin käytin suurimman osan kirjoittamisajastani uuden nimen etsintään, kun taas nykyisin mielessä pyörii jo muunkinlaisia kysymyksiä. Mietin hahmon linkittymistä muihin hahmoihin tai sitä suurta virhettä, jonka hän on elämässään tehnyt. Mietin valheita, joita hän kertoo muille, mutta varsinkin itselleen.