Kuvittelin, että vaihto olisi helppoa. Että, kun käsikirjoitus on taas hetken pois käsistä voin hypätä suoraan seuraavan projektin pariin. Viime viikko meni kuitenkin oudossa välitilassa, jossa en osannut oikein tarttua mihinkään. Osittain välitila johtui jälleen yhden taudin jälkioireista, osittain epämääräisestä tyhjästä olosta, joka iskee aina, kun luopuu jostain.
Perjantaina kyllästyin vellomiseen ja päätin orientoida aivot Projekti K:n suuntaan. Aloitin pienestä ja asetin lauantaille yhden tavoitteen, eli siirtää yksi kohtaus paikasta toiseen ja editoida se sopimaan uuteen ympäristöön. Kohtaus oli vain muutaman rivin pituinen. Sen siirtämiseen meni kaksi sekuntia ja editoimiseen ehkä viitisen minuuttia. Koska aloittaminen on jokaisen projektin vaikein osuus, niin tässä kävi juuri niin kuin salaa toivoinkin, eli yksi asia johti toiseen ja kohta olin editoinut seuraavankin kohtauksen. Viikko on edennyt pienin etapein. Joka aamu teen sen, minkä olin asettanut tavoitteeksi edellisenä päivänä ja mietin valmiiksi seuraavan päivän kirjoittamistavoitteen. Välillä tavoite on ollut vanhan tekstin editoimista, välillä uuden kirjoittamista. Eilen olin asettanut päivälle kaksi tavoitetta. Editoida edellisenä päivänä kirjoittamani kohtaus ja kirjoittaa seuraavan kohtauksen raakateksti. Ensimmäinen tavoite toteutui, mutta toinen ei. Yritys oli kyllä kova, sanojakin syntyi, mutta ei juuri niitä, joita olisin halunnut.
Tämän päivän kirjoitustavoite oli: kirjoita. En määritellyt mitä piti kirjoittaa tai edes kuinka paljon tekstiä piti saada aikaan. Ehkä paineeton tavoite oli juuri sitä mitä tarvitsin, sillä sain kirjoitettua aamulla sen, mikä ei eilen vielä suostunut syntymään.
Huomisen tehtävä on editoida tänään kirjoittamani kohtaus ja koska päivän teksti syntyi yllättävän kivuttomasti, niin ehkä voisin istua illemmalla alas ja kirjoittaa vielä lisää. Hyvällä onnella luon sanoja, jotka tuottavat iloa vain itselleni, paremmalla onnella saan aikaiseksi jotain konkreettisempaa, kuten seuraavan kohtauksen ensimmäisen version. Oli illan kirjoittamissession lopputulos mitä tahansa, niin tällä hetkellä kumpikin on ok.
Kuulostaa ihanalta! Minäkin voisin pitkästä aikaa kokeilla vaikka vain lukemalla jonkin kohtauksen ja katsoa, saisinko sitä parannettua sanalla parilla – tai vaikka ”vahingossa” useammallakin. 🙂
Joskus on pakko olla itselleen armollinen ja mennä pienin askelin. Se on aina edes vähäsen eteenpäin 🙂