Vellon oudossa välitilassa, jossa en osaa oikein tehdä mitään. Epäonnistunut nanoprojekti on ollut vähän yli viikon päivät koelukijalla. Koelukija on tarkka ja perusteellinen ja lähettelee kommentteja pitkin matkaa. Lueskelen hänen merkintöjään, olen samaa mieltä hänen havainnoistaan, mutta en tartu vielä tekstiin. Odotan ensin lopullisia kommentteja, ennen kuin aloitan niiden läpikäymisen.
Tavoitteeni näille välipäiville on ollut kirjoittaa käsikirjoituksen puuttuvat seitsemän lukua. Seitsemän ei kuulosta paljolta, mutta nämä viimeisimmät ovat olleet valitettavasti myös projektin työläimmät. Osittain tämä johtuu lopetusenergian puutteesta, eli mitä lähempänä olen loppua, sitä raskaampaa ja vaikeampaa kirjoittaminen on. Vaihe on jo niin tuttu, että osasin jo odottaa sitä, mutta silti se vetää mielen maahan, kun se osuu kohdilleen.
Seitsemästä luvusta on jäljellä enää kaksi, joista tänään voisin tarttua niistä toiseen. Ehkä saan samalla ratkaistua käsikirjoituksen viimeisen juoniongelman. Kyseessä on pieni, melkein triviaali yksityiskohta, mutta jota ilman en pysty kirjoittamaan käsikirjoitusta loppuun.