Tämän vuoden kesäloma jakautui kahteen osaan: pari viikkoa heti juhannuksen jälkeen ja pari viikkoa myöhemmin syksyllä. Kesäloma #1 alkoi retriitillä. Kaksi yötä hotellissa, jotta saatoin keskittyä käsikirjoituksen lukemiseen. Matkakohteeksi valikoitui Helsingin keskusta ja Helka hotelli. Maisemat olivat tuttuja, joten mitään uutuudenviehätystä paikan vaihdosta ei syntynyt. Tämän matkan tarkoitus ei ollut niinkään turistikokemus kuin luoda puitteet, että voisin lukea käsikirjoituksen alusta loppuun mahdollisimman yhtäjaksoisesti.
Hotellin varasin jo hyvissä ajoin keväällä, kun edellinen editointikierros oli vielä pahasti kesken. Tavoitteena oli jo silloin, että luen käsikirjoituksen retriitillä läpi. Aikaraja antoi minulle myös jotain mihin tähdätä ja sopivasti painetta saada käsikirjoitus mahdollisimman valmiiksi. Se antoi myös takarajan editoimisen lopettamiselle, ilman sellaista editointia olisi helppo jatkaa loputtomiin.
Aivan kuten aikaisemmatkin retriitit tämäkin oli vain kaksi yötä eli maanantaista keskiviikkoon. Jos hotellihuoneesta pitää keksiä jotain negatiivista sanottavaa niin vaikkapa sen, että.
-
- Huoneessa ei ollut jääkaappia
- En välitä kuinka designia Alvar Aallon puiset Artek -tuolit ovat, niitä ei ole suunniteltu pitkäaikaiseen istumiseen.
Jossain vaiheessa oli vain pakko siirtyä hotellin baariin, koska takapuoli kaipasi jo pehmusteita.
Jälleen kerran lyhyt retriitti oli sopivan pitkä tälle työurakalle. Sain luettua käsikirjoituksen rauhassa läpi ja loppuviikko menikin korjauksien parissa. Ainakaan tähän hätään en olisi kaivannut yhtäkään yötä lisää. Ehkä joskus tulevaisuudessa, kun vanhasta kissaherrasta jättää aika ja voin matkustella vapaammin, olisi kiva yhdistää retriitti johonkin pidempään reissuun. Silloin päivään saisi kivasti jotain muutakin sisältöä kuin pelkkä kirjoittaminen ja työtä jaksaisi tehdä pidempäänkin kuin vain kaksi päivää.
Mitä opin käsikirjoituksesta tämän retriitin aikana
Kun tuijotan samaa tekstiä kuukausikaupalla pieninä palasina, hukkaan käsikirjoituksen kokonaiskuvan. Tiedän, miten juoni etenee, mutta menetän kyvyn hahmottaa miten palaset toimivat keskenään, kuinka luonnolliselta hahmojen toiminta vaikuttaa tai miten heidän väliset suhteet toimivat. Kulkeeko juoni loogisesti eteenpäin? Onko tarinassa jännitettä?
Siksi pieni tauko editoimisen ja lukemisen välillä on tärkeää samoin kuin se, että yrittää lukea käsikirjoituksen läpi mahdollisimman yhtäjaksoisesti. Koen myös senkin tärkeäksi, että tekstin lukee tavalla, joka estää editoimisen. Jos lukisin tekstin koneelta pysähtyisin ihan varmasti nysväämään jokaista löytämääni virhettä. Siksi tulostan käsikirjoituksen aina tässä vaiheessa tai luen sen pädiltä. Kun sitten törmään lukiessani johonkin, mikä vaatii korjaamista merkitsen sen ylös ja jatkan lukemista.
Ehkä tämän retriitin parasta antia oli se, että muistin jälleen, kuinka paljon pidän tästä käsikirjoituksesta. Tästä huolimatta, ei käsikirjoitus ollut myöskään täysin ongelmaton. Tämän käsikirjoituksen yksi sinnikkäimmistä ongelmista on ollut tylsä alku. Maaliskuussa luin siihen asti editoimani tekstin kertaalleen läpi ja pohdin paljon tätä alun tylsyyttä. Yksi ongelma johtui siitä, että tapahtumat etenivät liian hitaasti. Jossain hyvin varhaisessa versiossa murha tapahtui vasta sivulla 100. Maaliskuussa tilanne ei ollut enää yhtä paha, mutta alku ei silti toiminut. Suurin ongelma oli se, että liian moni asia selvisi liian varhaisessa vaiheessa ja kaiken sen informaation raahaaminen käsikirjoituksen läpi ei vain toiminut. Hahmot tuntuivat vain käyvän läpi samoja keskusteluja eikä mitään uutta selvinnyt pitkään aikaan. Joten korjasin käsikirjoituksen siten, että joka luvussa selviää vain yksi asia ja tämä selvitetty yksityiskohta tai jokin aikaisemman selvitetty yksityiskohta vie juonta seuraavaan tapahtumaan. Nämä korjaukset selvästi auttoivat, sillä ensimmäistä kertaa koskaan, pidin tämän alusta.
Jossain 50% tienoilla, kaikki hajosi taas kasaan. Ongelmia oli periaatteessa kaksi.
-
- Jälleen kerran liian moni asia selvisi liian varhain ja kaiken sen informaation raahaaminen mukana oli työlästä ja tylsää.
- Käsikirjoituksessa oli eräs yksityiskohta josta en selvästi ollut tehnyt päätöstä ja sen huomasi. Yksityiskohta on tärkeä juonen kannalta, mutta sen luoma jännite katosi, koska asian kanssa haahuiltiin suunnasta toiseen ilman mitään selkeää päämäärää.
Vaikka käsikirjoituksen toinen puolisko ei aiheuttanut yhtä suuria onnistumisen kokemuksia kuin ensimmäinen puolisko niin tilanne ei ollut kuitenkaan toivoton. Loppuviikon käytin sitten näiden ongelmien ratkaisemiseen. Hommaa helpotti, kun tein vihdoin päätöksen #2 suhteen ja muutin loppuakin siten, että juoni etenee asia / luku. Loppujen lopuksi muutokset olivat pieniä ja käsikirjoitus kasvoi vain 6 uuden luvun ja 1 kohtauksen verran.
Jos jotakuta mietityttää, että kaipasinko kertaakaan Neiti K:ta, niin vastaus tähän kysymykseen on ei. Tämä ei ole enää hänen tarinansa. En tiedä oliko se sitä oikeastaan koskaan.
Käsikirjoituksen lukeminen ja Supernote
Viime postauksessa kerroin kokemuksistani Supernotesin kanssa ja nyt jatkan samasta aiheesta. Alkuperäinen suunnitelmani retriitille oli tulostaa käsikirjoitus ja lukea se paperilta. Mustepatruunan 40% hinnannousu motivoi minua kuitenkin kokeilemaan paperitonta editointia. Joten loin käsikirjoituksesta pdf-tiedostoon ja siirsin sen Supernotesiin.
Supernotesissa pdf-tiedostoon voi tehdä kahdenlaisia merkintöjä. Dokumenttiin voi kirjoittaa suoraan kynällä tai luomalla huomautuksia tekstin sekaan.
Huomautuksia luodaan piirtämällä hakasulut halutun kohdan ympärille, jonka jälkeen aukeaa huomautus-ikkuna.
Riippumatta siitä kirjoittaako suoraan pdf-sivuun tai huomautusikkunan, nämä muistiinpanot eivät näy missään, jos tiedoston aukaisee myöhemmin koneella. Asiaan on kuitenkin tulossa muutos, jos nyt muistan oikein.
Pakko sanoa, että kirjoittaminen suoraan pdf-tiedostoon oli täysin sama kokemus, kuin jos olisin printannut pinkan ja tehnyt merkinnät paperille. Tässä oli myös vielä se etu, että jos korjailin lausetta ja keksin paremman tavan ilmaista asia, pystyin pyyhkimään pois vanhan korjauksen ja jättämään “paperille” parhaan version. Saman voi saavuttaa tietenkin editoimalla lyijykynällä, mutta harrastan itse mustekyniä. Ainoa mitä kaipasin kokemuksesta oli punakynän jälki koska, noh, olen kliseinen.
Täysin paperitonta lukemiseni ei kuitenkaan ollut. Vaikka tein korjausehdotukset suoraan pdf-tiedostoon, niin pidemmät huomautukset kirjoitin vihkoon. Se tuntui jotenkin helpommalta kuin huomautusten kirjoittaminen pdf-tiedostoon. Vihosta oli myös helpompi selata huomautukset läpi, kun siirsin ne myöhemmin koneelle.
Viime postauksessa mainitsin ne muutamat ongelmat, joihin törmäsin pdf-tiedosto kanssa, joista ärsyttävin oli Supernotesin surkea zoomaus. Näistä muutamasta haasteesta huolimatta, käsikirjoituksen lukeminen ja korjausehdotusten merkitseminen suoraan Supernotesiin oli kaiken kaikkiaan kuitenkin niin miellyttävä kokemus, että tulen ehdottomasti käyttämään sitä jatkossakin varsinkin kaikkien välilukukertojen kanssa. Mutta sitten joskus, kun teen aivan sen viimeisen kierroksen ennen kustannustoimittajalle lähettämistä, niin sitten varmaan tulostan kaiken paperille. En selkeästi ole vielä sitä sukupolvea, joka haluaa elää täysin paperitonta elämää.