Kokemuksia Supernotesista

Edellisessä postauksessa kerroin siitä, miten kiinnostuin digitaalisista muistikirjoista ja miksi päädyin ostamaan itsellenikin sellaisen. Tässä postauksessa kerron sitten kokemuksistani muistikirjan käytöstä. 

Sivuhuomautuksena vain, että valitettavasti kukaan ei ole sponsoroinut seikkailujani digitaalisten muistikirjojen maailmassa. En saa siis yhtään senttiä siitä, kun puhun tästä laitteesta. 

Muutama perustieto Supernotesista

Laitteet: Supernotesia on tällä hetkellä kaksi eri laitekokoa A5x ja A6x. 

Kynät: Kyniä on kolme eri tyyppiä (perus, Lamy sekä Heart of Metal). Kyniä ei tarvitse erikseen ladata eivätkä niiden terät kulu käytössä. Lamy-kynässä pyyhekumin aktivoidaan kynän kyljessä olevasta napista kun taas kahdessa muussa kynässä pyyhekumi aktivoidaan muistikirja-ohjelman kirjoitusvalikosta. Laite on yhteensopiva myös muiden (tai ainakin joidenkin) stylus-kynien kanssa.  

Supernote myy myös pelkästään kynän sisuksia, eli ainakin joistakin tavallisista kuulakärkikynistä voi tehdä Supernotesin kanssa yhteensopivan. 

Peruskynä ja Heart of Metal käyttävät samaa kynänterä, kun taas Lamy-kynässä se on erilainen. Jos kynät mietityttävät enemmän, niin suosittelen katsomaan vaikka jonkin vertailuvideon, ennen ostopäätöksen tekoa. 

Suojakuoret: Laitteen suojakuoria löytyy kahta eri tyyliä eli kangas- tai nahkapäällysteinen. 

Lamy-kynän ostajan pitää olla tarkkana, että ostaa kynälle sopivan suojakuoren sillä kynä ei mahdu tavallisen suojakuoren kynänpidikkeeseen. 

Itse päädyin ostamaan ihan perussetin (lue halvin), eli A5x laite, peruskynällä ja kangaspäällysteisellä suojakuorella ja koko paketin hinnaksi tuli huimat 629€ 

Ostaminen Gorillascribestä, oli mutkatonta ja toimitus nopeaa. Aikaa tilauksesta kotiovelle kesti kuusi päivää. 

Tällainen setti tuli

Ensikosketus laitteeseen oli todella positiivinen. Ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä piti säätää muutama asetus kuten kieli, aika ja wifi, mutta muuten laite ei vaatinut erityistä asentamista, vaan oli heti käyttövalmis. 

Laite on kestävän oloinen eikä paina kovin paljon (375g), minkä takia sitä on kätevää kantaa mukana ja kokonsa takia se mahtuu melkein jokaiseen käsilaukkuun. Paketin mukana tuli lahjana myös nahkainen suojapussi. Suojaussi on aika hipsterimäisen nolo, mutta tarjoaa kivasti lisäsuojaa, kun laitteen heittää käsilaukkuun. A5 koko on myös hyvä koko kirjoittamista ajatellen. Vaikka kirjoitin aikaisemmin A4 koon muistikirjoihin A5 kokoon siirtyminen ei ole aiheuttanut mitään ongelmia. A6 laitekokoa en sen sijaan harkinnut missään vaiheessa sillä tiesín, että se olisi ollut omiin tarpeisiin aivan liian pieni. 

Kirjoituskokemus

Tätä Ratta lupaa

Itseäni eniten askarruttanut kysymys oli tietenkin: tuntuuko Supernotesille kirjoittaminen siltä kuin kirjoittaisi kynällä paperilta? Lyhyt vastaus tähän kysymykseen on ei. 

Pidempi vastaus kysymykseen on, että se ei myöskään tunnu siltä, kuin kirjoittaisi lasipintaiselle pädille tai niille kömpelöille laitteille, joilla paketit kuitataan kotiovella tai postin toimipisteissä. Koska en missä vaiheessa päässyt kokeilemaan reMarkablea, en voi verrata näiden kahden laitteen kirjoituskokemusta keskenään. 

No jos ei paperilta, niin miltä se sitten tuntuu? Sanoisin että kirjoituskokemus sijoittuu lasipintaiselle laitteelle kirjoittamisen ja oikean paperin välimaastoon. Näytön pinnalla on vähän nihkeähkö suojakalvo, joka pehmentää kynän liikettä. Kalvon on tarkoitus luoda paperin tuntoa ja vaikka pinta onkin vähän erikoisen tuntuinen, niin en ole vielä kertaakaan erehtynyt luulemaan sitä paperiksi. 

Vaikka kirjoituskokemus ei ole niin paperinen kuin toivoin, niin se ei missään nimessä ole myöskään huono, päinvastoin. Kynä ja näyttö toimivat hienosti yhteen, kirjoitusviive (viive kynän liikkeen ja tekstin ilmaantumisesta näytölle) on mitättömän pieni. Ja mitä hienointa, oma käsialani ei muuttunut yhtään riippumatta siitä kirjoitanko Supernotesiin tai oikealle paperille. 

Sellainen huomio vielä, että Supernotesin ruudussa ei ole taustavalaistusta, eli aivan kuten tavallisen paperin kanssa, kirjoittaminen vaatii ulkoisen valonlähteen. 

Kirjoittamisen tekninen puoli

Supernotesissa voi luoda kahdenlaisia tiedostoja: muistikirjoja ja word-dokumentteja. Muistikirjoihin voi kirjoittaa ainoastaan käsin, kun taas word-dokumentissa tekstiä voi kirjoittaa joko käsin tai näytölle avautuvalla kosketusnäppäimistöllä. Supernotesiin voi yhdistää myös langattoman näppäimistön, joten jos haluaa kirjoittaa sellaisella, sekin onnistuu. Valitettavasti näppäimistökieleksi voi asettaa tällä hetkellä vain englannin, japanin tai kiinan, eli ääkköset voi samantien unohtaa. 

Keskityn tässä postauksessa enimmäkseen muistikirjoihin ja käsin kirjoittamiseen, koska käytän yksinomaan niitä. 

Kynät: Riippumatta siitä, minkä fyysisen kynän ostaa, muistikirja-ohjelma tarjoaa valittavaksi kaksi eri kynätyyliä sekä korostuskynän. On mustekynä (neljällä eri paksuus- ja värivaihtoehdolla) sekä tussi (kolmella eri paksuus- ja neljällä eri värivaihtoehdolla). Mustekynä ei ole paine-herkkä, eli riippumatta siitä kuinka kevyesti tai voimakkaasti painat kynällä ruutuun, piirtojäljessä ei ole eroa. Tussi sen sijaan on paine-herkkä, eli kevyempi painallus saa aikaan kevyempää piirtojälkeä ja voimakkaampi painallus tummempaa jälkeä. 

Korostuskynässä on neljä eri värivaihtoehtoa. Vaihtoehtojen ääripäät, eli musta ja valkoinen, peittävät tekstin kokonaan (en ole keksinyt vielä mitään järkevää syytä käyttää näitä), kun taas kahdessa keskimmäisessä teksti kuultaa korostuksen läpi. 

Huom: kun puhun väreistä, tarkoitan harmaan eri sävyjä, sillä Supernotes on mustavalkoinen laite.  

Taustat: Muistikirjan taustalle voi valita useammasta sapluunasta itselleen sopivan. Voi kirjoittaa ihan perusvalkoiselle paperille tai valita taustalle ruutuja tai viivoja, joista molemmista löytyy vielä useampia tiheysvaihtoehtoja. Myös muita sapluunoita löytyy, kuten todo-listoja, kalenteripohjia ja sen sellaista. 

Muuta kivaa: Mistä tahansa muistikirjan tekstistä voi luoda otsikon, eli toisin sanoen voit rakentaa käsinkirjoitetusta muistikirjasta sisällysluetteloa. Alkuun ajattelin, että onpas täysin turha ominaisuus, mutta enää en ole asiasta samaa mieltä. Kirjaan aina päivämäärän sivun reunaan, kun aloitan kirjoittamisen ja luomalla päivämäärästä otsikon voin helposti hyppiä päivien välillä, jos minulla on tarvetta palata jonkin tietyn päivän tekstiin. 

Muistikirjan sivuja voi myös merkitä suosikeiksi piirtämällä tähtikuvion mihin tahansa kohtaan mille tahansa sivulle. Kirjoitan itse ainakin paljon kaikenlaista “turhaa” ennen kuin lähden kirjoittamaan mitään järkevää, jonka on tarkoitus päätyä lopulliseen käsikirjoitukseen. Suosikeilla voi siis helposti merkitä ne tärkeimmät sivut, joihin haluaa myöhemmin palata.  

Sekä otsikot että suosikit listautuvat kätevästi omaan näkymään, mutta kyseisestä näkymästä ei voinut ottaa kuvakaappausta.

Nyt kun katselen tuota kuvaa muistikirjan sivusta niin huomaan, kuinka paljon kirjoitusjälki kärsi, kun muistikirjan sivusta otti kuvakaappauksen. 

Jälki on hieman parempi, jos käyttää export-ominaisuutta (valittavina on pdf ja png muutamalla eri laatuvaihtoehdolla.

Jos tämä laite kiinnostaa yhtään niin suosittelen kurkkaamaan vaikka tätä videota, niin saat paremman käsityksen, miltä kirjoittaminen näyttää itse laitteessa. Videolla kirjoitetaan myös Supernotesin kaikilla kolmella kynällä, jos niiden vertailu kiinnostaa yhtään. 

OCR – Optical Character Recognition – eli käsinkirjoitetun tekstin muuntaminen tekstiksi

Tunnustan nyt suoraan, että OCR:n kohdalla googletustaitoni vähän pettivät. Supernotesissa on kyllä OCR. Tiesin, että suomi ei ole vielä tuettuna, mutta en hahmottanut, että OCR toimii vain word-tiedostoissa ja vain rivi kerralla. Jos olet siis kirjoittanut muistikirjaan sivukaupalla tekstiä, Supernote ei pysty tällä hetkellä muuntamaan sitä konekielelle. Kokosivun OCR muunto-ominaisuus on kuitenkin kehitteillä. 

Englanninkielinen OCR toimi kuitenkin yllättävän hyvin. Itselläni ei ole maailman selkeintä käsiala, mutta laite osasi silti kääntää kirjoittamani rivit. Eli kunhan koko sivun kääntäminen + suomi on tuettu, Supernotesin hyödyllisyys (ainakin omalla kohdallani), tulee nousemaan huimasti. 

Kalenteri ja sähköposti

Itselleni oli alusta asti selvää, että haluan pitää laitteen mahdollisimman yksinkertaisena. En halunnut tähän sähköpostia, kindleä tai muutakaan ylimääräistä, mutta koska laitteen mukana tuli kuitenkin mahdollisuus kalenteriin päätin, että ehkä nyt olisi korkea aika laittaa paperikalenteri vihdoin sivuun ja siirryn sähköisen kalenterin käyttäjäksi. Siksi linkitin laitteeseen sähköpostin, koska luulin, että se linkittää automaattisesti myös googletilin kalenteriin. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tilit piti linkittää erikseen, joten otin sähköpostilinkityksen myöhemmin pois. 

En voi sanoa olevani vielä ihan sinut sähköisen kalenterin kanssa. Osittain tämä johtuu siitä, että Supernotesin kalenteri-appi ei ymmärrä google-kalenterin tehtäviä, muistutuksia tai googlen lisäämiä merkintöjä esim pyhäpäivistä, joten kaikki merkinnät täytyy luoda tapahtumina. Kalenteriin voi kirjoittaa muistiinpanoja käsin, mutta kirjoittamiseen varattu tilan on surkean pieni eikä käsinkirjoitetut muistiinpanot siirry tietenkään google-kalenteriin missään muodossa tai edes kalenterinäkymästä toiseen. 

Käsinkirjoitetut muistiinpanot eivät siirry kk-näkymästä viikkonäkymään ja päivänäkymässä kynällä ei voi kirjoittaa ollenkaan.

Supernotesin kehityslistalla on kuitenkin useampi kalenteriin liittyvä parannus, joten ehkä seuraavan parin päivityksen jälkeen, kokemukseni kalenterista voivat olla hyvin erilaiset. Kaikesta kömpelyydestään huolimatta Supernotes on syrjäyttänyt paperikalenterini kokonaan. On ollut todella kätevää, kun puhelimessa ja pääkalenterissa on samat merkinnät eikä tarvitse vastata kaikkiin aikataulutiedusteluihin, että palaan asiaa, kunhan pääsen kalenterin äärelle. 

Sekä sähköpostin että kalenterin linkittäminen oli aika suoraviivaista. Sähköpostin linkittäminen vaati muutaman asetuksen muuttamista google-tilin puolella, mutta ohjeet olivat selkeät ja niitä oli helppo seurata. Kindlen asentamista en ole kokeillut, mutta en usko, että sekään on kovin vaikeaa. 

Synkronointi ja tiedostojen siirto

Tällä hetkellä ainoat pilvipalvelut, johon laitteen voi kytkeä, on Supernotesin oma palvelu sekä dropbox (muihin palveluihin linkittäminen on työn alla). Tiedostoja voi siirtää tietokoneen ja Supernotesin välillä tuetuilla pilvipalvelulla, lähettämällä tiedostot itselleen sähköpostiin tai kytkemällä tietokone ja Supernote kaapelilla yhteen. 

Toistaiseksi en ole yhdistänyt laitetta mihinkään pilvipalveluun, mutta voisin harkita asiaa, kun googledriveen synkkaaminen tulee mahdolliseksi. 

Kalenterin synkronoinnista voin sanoa sen, että Supernote ja google kalenteri eivät synkronoidu automaattisesti, vaan Supernotesin puolelta pitää paina Synkronoi -kuvaketta. 

PDF ja Word – lukeminen ja muistiinpanot 

Supernotesilla voi lukea sekä pdf- että word-tiedostoja. Word-tiedostoja pystyy editoimaan ja pdf-tiedostossa voi lisätä huomautuksia tekstin sekaan tai piirtää ja kirjoittaa suoraan dokumentin päälle. 

Käyttökokemus

Olen nyt käyttänyt Supernotesia vähän päälle pari viikkoa ja toistaiseksi kokemukseni laitteesta ovat olleet päällisin puolin positiivisia. Vaikka kirjoittamiskokemus ei ole täysin kynä-paperille, niin pidän silti laitteelle kirjoittamisesta ja olenkin käyttänyt sitä melkein päivittäin. 

Mahdollisuus saada kaikki muistikirjat saman laitteen alle on tarkoittanut myös sitä, että olen alkanut jo vähän hahmottelemaan seuraavaa käsikirjoitusta. Koska en halua kirjoittaa samaan muistikirjaan useamman projektin tekstejä, enkä viitsinyt vielä korkata uutta (fyysistä) muistikirjaa uudelle projektille, kun edellinen projekti oli vielä pahasti kesken, en aikaisemmin tehnyt uuden tarinaidean kanssa muuta kuin ajattelin sitä ja haaveilin päivästä, kun voisin aloittaa sen työstämisen. Tilanne on kuitenkin nyt eri, kun kaikkien projektien muistikirjat ovat kätevästi yhdellä laitteella eikä muistikirjan luomisessa uudelle projektille ole siten enää mitään esteitä. Jos mieleen juolahtaa jotain uuteen projektiin liittyen voin kirjoittaa sen nopeasti ylös oikeaan tiedostoon. 

Kirjoitusretriitillä pääsin kokeilemaan myös käsikirjoituksen lukemista ja korjausten merkitsemistä suoraan Supernotesiin tulostetun pinkan sijaan. Koska tämä postaus on venymässä ihan kohtuuttoman pitkäksi, voisin tehdä retriittikokemuksesta oman erillisen postauksensa.

Tavallaan olen ollut hiukan yllättynyt kuinka paljon pidän tästä laitteesta. Ehkä kyse on vielä ensirakkauden huumasta, mutta näillä tunteilla mennään tänään. Näistä tunteista huolimatta on muutama pieni asia, jota huomaan kaipaavani tavallisesta kynä-paperi -kokemuksesta. Yksi niistä on sivujen selaaminen kirjoittamisen jälkeen. Minulla oli aina tapana selata läpi kirjoittamani sivut, koska pidän siitä, miltä kirjoitetut sivut näyttävät. Samalla sain tyydytystä siitä, että olin saanut jotain aikaiseksi. Että minä kirjoitin kaikki nämä sivut. 

Toinen asia mitä huomaan kaipaavani on värit. Olen kirjoittanut suurimman osan kirjoitusurastani mustalla musteella, mutta tänä keväänä tein jotain räväkkää ja ostin pari värillistä geelikynää. Mutta enemmän kuin värikkäät kynät kaipaan korostuskynien värejä. Yleensä merkitsin tekstin tärkeimmät kohdat korostuskynällä, jotta kun palasin tekstin pariin päivän tai parin jälkeen siirtääkseni ne koneelle saatoin keskittyä suoraan tärkeimpiin kohtiin eikä minun tarvinnut kahlata läpi kaikkea mitä olin kirjoittanut. 

Kyllähän Supernotesissakin voi selata sivuja ja korostaa tekstiä (jopa) kahdella eri harmaan sävyllä, mutta ei siitä saa ihan samanlaiseja kiksejä. 

Kynästä sen verran, että en ole vielä ihan varma, mitä mieltä olen paketin mukana tulleesta kynästä. Kynä on hyvän pituinen ja pidän siitä, kuinka painava se on ja miltä sen ulkopinta tuntuu. En kuitenkaan pidä erityisemmin siitä, että kynä on kulmikas terän kohdalta. Kirjoittaessa minulla on tapana jatkuvasti pyörittää kynää, joten välillä minulla on siitä hyvä ote, kun taas välillä sormet osuvat juuri kulmiin. Jos olen loppuvuodesta vielä yhtä ihastunut tähän laitteeseen kuin nyt nyt, niin voisin harkita Heart of Metal -kynän ostamista. Ainakin YouTuben mukaan se vaikuttaa olevan monen mielestä paras näistä kolmesta. 

Kaikesta huolimatta on pakko kuitenkin sanoa, että siinä vaiheessa, kun alan kirjoittamaan ei ole mitään eroa sillä kirjoitanko Supernotesiin vai paperille. Välineet unohtuvat kirjoittaessa ja tekstiin uppoaa ihan samalla tavalla välineestä riippumatta. 

Ongelmia 

Toistaiseksi minulla ei ole ollut mitään suurempia ongelmia Supernotein kanssa, mutta jotain pieniä juttuja kuitenkin. Kun testailin muistivihkoon kirjoittamista ensimmäistä kertaa huomasin, että pyyhekumi aktivoitui aina välillä ja poisti osan kirjoittamastani tekstistä. Pienen googlettamisen jälkeen ymmärsin, että kyse on Erase Gesture -ominaisuudesta, jossa pyyhekumin voi aktivoida pitämällä kaksi sormea näytöllä ja ympyröimällä sen osan, jonka haluaa poistaa. Omassa käsialassani on sen verran pyöreitä liikkeitä, että laite tulkitsi ne täksi ominaisuudeksi. Erase Gesture -omianisuuden pystyi onneksi kytkemään pois päältä. 

Toinen ominaisuus, joka aiheuttaa vähän harmia on sivujen vaihtaminen hipaisulla. Supernotesin ei pitäisi tulkita kämmenen lepäämistä näytöllä kirjoittamisen aikana hipaisuksi, mutta niin se välillä kuitenkin tekee ja sivu saattoi vaihtua lennosta kesken kirjoittamisen. Sivua voi vaihtaa joko yhden tai kahden sormen hipaisulla tai sivun yläreunassa olevista nuolinäppäimistä (jos haluaa vaikka kytkeä hipaisuominaisuuden kokonaan pois). Ainakaan vielä tämä bugi ei ole häirinnyt minua niin paljon, että olisin kytkenyt hipaisuominaisuuden kokonaan pois päältä. Ongelma tapahtuu joskus, ei onneksi aina, minkä takia sen kanssa pystyy elämään.    

Pdf-tiedoston lukemisessa ongelmaksi muodostui se, että teksti oli näytöllä liian pientä. Pdf-puolella on zoomaus ominaisuus, mutta minimizoomaus oli 150% minkä jälkeen sivu ei enää mahtunut ruudulle. Lukualueen rajaaminen pdf-tiedoston sisällä on mahdollista, mutta sekään ei ratkaissut tätä ongelmaa. Pdf-tiedostoa pystyi lukemaan kääntämällä näytön vaakatasoon. Tällöin teksti oli isompaa ja lukukelpoista, mutta yläpalkki peitti aina tekstin ensimmäisen rivin, mikä teki ominaisuudesta täysin hyödyttömän.

Lukiessani käsikirjoitustani retriitin aikana kiersin tämän ongelman luomalla pdf-tiedoston 16 koon fontilla 12 sijaan. Ei ehkä se optimaalisin tapa ratkaista ongelma, mutta ainakin teksti oli luettavaa. 

Pdf-tiedostoa lukiessa törmäsin myös sellaiseen erikoiseen ominaisuuteen (todennäköisesti bugiin), että jos laskin kämmenen laitteen ruudulle ja yritin samalla hetkellä piirtää kynällä jotain, Supernote tulkitsi sen pinch-zoom -ominaisuudeksi ja tiedosto zoomasi 150%. Tämäkin oli näitä, tapahtuu joskus, bugeja jota en ole vielä kertaakaan onnistunut tietoisesti toistamaan. Ongelma esiintyi onneksi aika harvakseltaan, joten senkin kanssa pystyi elämään. 

Lopullinen arvio, eli oliko laite 629€ arvoinen? 

Omat tarpeeni Supernotesille olivat aika yksinkertaiset. Halusin laitteen, johon voisin koota kaikkien eri projektien muistikirjat yhteen paikkaan sekä OCR:n. En halunnut laitteelle sähköpostia, kindleä tai muitakaan appeja. Kalenteri-integraatio oli plussaa, mutta ei vaikuttanut mitenkään lopulliseen ostopäätökseen. 

Jos reMarkablessa ei olisi ollut maksumuuria, olisin 100% varmuudella ostanut sen. reMarkablessa toimii jo koko sivun suomenkielinen OCR, sen pystyi ostamaan suomalaisesta kaupasta ja sen hinta on muutama satasen vähemmän kuin Supernote. KK-maksut ovat itselleni kuitenkin ehdoton ei. 6€/kk nostaa sitä paitsi laitteen todellista hintaa 72€/vuosi eli hintaero olisi kurottu umpeen muutamassa vuodessa eikä maksaminen tietenkään olisi loppunut siihen. 

Vaikka olen ollut Supernotesiin erittäin tyytyväinen enkä ole vielä kertaakaan katunut sen ostamista, niin mitä tulee tuohon hinta-kysymykseen siihen minun on pakko vastata, että ei vielä. Supernotesissa on paljon hyvää ja laite kehittyy jatkuvasti, mutta 600€ on paljon rahaa laitteesta, joka toimittaa tällä hetkellä vain muistikirjan ja kalenterin virkaa. Supernotesin kunniaksi sanon kuitenkin sen, että tämä on vielä kehitteillä oleva laite. Yhtiönä Ratta on positiivisen avoin sen suhteen, mitä he suunnittelevat laitteen tulevaisuudelle. Kunhan kokosivun OCR alkaa toimimaan ja saamme sen vielä suomeksi, niin sitten Supernote tulee ehdottomasti olemaan hintansa arvoinen. 

Lisätietoja

Jos digitaaliset muistikirjat kiinnostavat niin suosittelen kurkkaamaan YouTuben puolella My Deep Guid -kanavaa. Siellä löytyy seikkaperäistä tietoa monesta eri laitteesta. (Kanava on pro-Supernote).

Jos olet kiinnostunut digitaalisista muistikirjoista ja muista kirjoittamiseen liittyvistä laitteista kirjailijan näkökulmasta, niin silloin suosittelen tutustumaan Writer Gadgets & Workflow with K.L. Brady -kanavaan. (Kanava on pro-reMarkable)

Linkin takaa löytyy myös hyvä vertailu Supernotesin ja reMarkablen välillä (listan laatija päätyi lopulta Supernotesiin)

Tässä olivat omat kokemukseni Supernotesista. Jos jollain teistä hyvät lukijat on vastaava laite tai jokin muu digitaalinen muistikirja kuulisin mielelläni millaisia kokemuksia teillä on ollut omien laitteidenne kanssa. 

4 Replies to “Kokemuksia Supernotesista”

  1. Kiitos jälleen postauksesta! Kommentoin myöhemmin varmasti lisää tai vähintäänkin oman tulevan laitepostaukseni puolella, mutta ajattelin kommentoida parista jutusta, joihin olen YouTube-videoissa törmännyt:

    ”OCR toimii vain word-tiedostoissa ja vain rivi kerralla.”
    Joku näytti videolla, miten tämä toimii, ja hän piti sormiaan koko ajan ”hollilla” niin, että kun hän oli kirjoittanut sen rivin, niin hän napautti nopeasti tekstiä (ymmärtääkseni aktivoi muuntotoiminnon vain sillä). Tuli mieleen sitä katsoessa, että vaikka se alkuun hankalaa ehkä onkin, niin tuosta voisi saada jopa tiedostamattoman tavan: että kirjoittaa ja napauttaa sitten rivinvaihdon hetkellä aina valmistunutta riviä, niin ohjelma käytännössä muuntaisi tekstiä vain hieman epätahdissa kirjoittamiseesi nähden. Vaatii varmasti rutinoitumista, mutta voisin kuvitella ainakin itse siihen tapaan oppivani: kirjoittamista, rivinvaihto + napautus, kirjoittamista, rivinvaihto + napautus, jne…

    ”voit rakentaa käsinkirjoitetusta muistikirjasta sisällysluetteloa”
    Tämä oli minulla heti jes-ominaisuuksien listassa – näin heti silmissäni, miten otsikoisin sivuja esimerkiksi sen perusteella, rupeanko suunnittelemaan tarinan juonta, hahmoja tms., tai kirjoittamaan jotain tiettyä kohtausta. Avainsanoilla sitten voi vielä tarkentaa, esimerkiksi ”Projekti X: suunnittelua: hahmo X” tms. 🙂 Ja tähdillähän voi sitten merkitä vaikka mitä, esimerkiksi käsikirjoituksiin vielä vietäviä merkintöjä/tekstipätkiä, tai minkä kokeekaan itselleen tärkeäksi. Aivan huippuja ominaisuuksia, odotan mielenkiinnolla raporttia, miten päädyt näitä kaikkia lopulta käyttämään näiden alkukokeilujen jälkeen – vinkkejä otetaan mielellään aina vastaan! 🙂

    1. Tuota kikkaa muuntamisen kanssa en olekaan nähnyt. Pitääpäs testailla 🙂

      Sinulla on selvästi paremmat hoksottimet näiden laitteiden kanssa. Ei käynyt mieleenkään, että otsikointia voisi käyttää noinkin. Taidan miettiä tämän laitteen käyttöä vielä liikaa vanhan käsinkirjoittamisprosessin kautta.

      Odotan innolla sinun laitepostausta!

  2. Tervehdys!

    Selailin läpi Fb:n SuperNote-ryhmää, enkä ainakaan äkkiseltään löytänyt sieltä muita suomalaisia. Aloin jo ihmetellä olenko ainoa tämän laitteen Suomeen tilannut. Mukava nähdä etten ole. Hommasin omani alkuvuodesta Kiinasta. Tutkiskelin pitkään eri vaihtoehtoja ja päädyin lopulta SuperNoteen, enkä ole katunut. Onhan tuolla hintaa, mutta eipä ne kilpailijatkaan halpoja ole.

    Käyttötarkoituksena oli ja on yksinkertaisesti pitää oma päiväkirja, muistilistat ja erilaiset palaverimuistiinpanot ojennuksessa. Minulla on ollut paha tapa raapustaa niitä milloin millekin Post-itille ja satunnaiselle paperinpalalle, sekä useampaan eri vihkoon, kun se varsinainen on aina kotona/autossa/toimistolla/työmaalla, kun itse olen muualla. Työskentelen rakennusalalla useamman eri projektin kimpussa samanaikaisesti ja paperia riittää.

    Pääkoppani on rakennettu niin, että teen jatkuvasti muistiinpanoja, kun istun palaverissa. Nyt en ole töissä kirjoittanut oikeastaan mitään paperille muutamaan kuukauteen, joten siltä osin homma on toiminut. Laitteen kirjoitustuntuma on erinomainen, vetää vertoja paperille ja pesee 100-0 tablettien lasilevylle kirjoittamisen.

    Asiakirjojen arkistointitapa ja tiedostojen hallinta yleensä on teettänyt töitä, mutta ajatus kehittyy jatkuvasti. Kun arkistoitavaa tulee jatkuvasti muualtakin, olen päätynyt tallentamaan kaiken tietokoneelle PDF-muodossa, mikä teettää hiukan työtä, kun parhaan laadun saa siirtämällä note-tiedoston export-toiminnolla PNG:nä ja niputtamalla ne tietokoneella isommaksi kokonaisuudeksi. Suora PDF-muotoinen export on liian huonolaatuinen. Otsikoinneilla ja sisällysluetteloilla yms saan tilannetta varmasti vielä parannettua.

    Tällä mennään hymy huulilla, kunnes tulee A4-kokoinen versio värinäytöllä.

    1. Hei Sakari ja kiitos viestistä 🙂

      Olipa hauska kuulla jonkun toisen supernote-käyttäjän kokemuksista tämän laitteen kanssa. Parasta tässä on ollut tosiaan se, että on saanut kaikki muistiinpanonsa saman laitteen alle ja olen tässä näiden kuukausien aikana käyttänyt yksinomaan yhtä laitetta käsin kirjoittamiseen.

      Laitetta on myös tultu käytettyä niin paljon, että olen päättänyt satsata vielä parempaan kynään.

      Kalenterin on ainoa, minkä kohdalla olen päättänyt palata paperisen pariin. Sähköinen kalenteri ei tuntunut luontevalta ja tällä hetkellä supertonetislla on myös jotain synkkausongelmia googlen kanssa, mikä muutenkin vesittää käyttötarkoitusta. Pitää yritä sähköistä kalenteria uudestaan muutaman vuoden kuluttua.

      Toivottavasti A4 tulee jossain vaiheessa. Jotain epämääräistä huhua siitä on vähän liikkunut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *