Merja Mäki on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja sekä pitkän linjan kirjailija, joka on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille. Hänen ensimmäinen kirjansa Venesataman Tillinka ja meriseikkailu ilmestyi vuonna 2012 ja uusin Ennen lintuja alkuvuodesta 2022.
Hei Merja, Esittelisitkö itsesi blogin lukijoille ja kertoisitko mistä uusin kirjasi kertoo?
Olen syntynyt vuonna 1983 Seinäjoella, ja asun nykyisin Kauhavalla. Työskentelen tällä hetkellä päätoimisesti kirjailijana ja satunnaisesti opetan luovaa kirjoittamista. Olen parhaillaan virkavapaalla opettajantyöstäni. Elän kolmen lapseni ja puolisoni kanssa, ja harrastan kuvataidetta.
Ennen lintuja on historiallinen romaani, joka sijoittuu talvisodan ajan Sortavalan seuduille ja talvisodan jälkeiselle Seinäjoelle. Tarinan päähenkilö Alli kulkee raskaan evakkomatkan ja päätyy apulaiseksi sotasairaalaan. Tarina pohtii, mikä tekee kodin, kun Laatokan “meren” tyttö asettuu Pohjanmaan lakeille pelloille.
Miten tämä kirja sai alkunsa?
Kun minusta tuli äiti, minua kosketti ajatus siitä, että lapsi todella on vain lainassa ja vähitellen hän kasvaa sylistäni osaksi yhteiskuntaamme. Tulin ajatelleeksi, miten paljon enemmän luopuminen kuitenkin merkitsi sota-ajan äideille, jotka saattelivat itse kasvatetun rintamalle. Käsittelen romaanissani luopumista, kun Alli luopuu esimerkiksi kotitanhuvista, haaveestaan kalastajana ja lapsuudenperheen turvasta.
Luopumisesta seuraa ulkopuolisuus, jota Alli kokee muun muassa sotasairaalan sairaanhoitajaoppilaiden joukossa. Ulkopuolisuuden teemaa on minusta tärkeä käsitellä tänä aikana, jolloin meitä on eristänyt toisistamme sekä pandemia että sota.
Yksi liikkeelle työntävä miete oli ylisukupolvinen sotatrauma. Näiden traumojenhan sanotaan vaikuttavan vielä neljänteenkin sukupolveen, jota itse edustan. Olemme saaneet elää niin pitkän rauhanajan, että uskon sukupolvellani olevan tilaa purkaa tuota traumaa. Minua kiinnostaa trauman aiheuttama puhumattomuus.
Muistatko vielä ensimmäisen kerran, kun kirjoitit Ennen lintuja? Millaisia tuntemuksia projektin aloittaminen sinussa herätti?
Prosessi alkoi siitä, kun ryhdyin tekemään taustatyötä. Evakkoutta tutkiessani luin paljon aikalaiskertomuksia ja katselin ajan valokuvia. Monet evakkojen kertomuksista koskettivat syvästi. Mieleeni kertyi ajan mittaan runsaasti kuvastoa kotoaan pakenevista ihmisistä ja eläimistä, matkatavaroista ja metsäisistä taipaleista. Nyt media on täynnä kuvastoa kotoaan pakenevista ukrainalaisista, ja tämä tuo voimakkaasti mieleeni nuo oman kirjoitusprosessini alkuajat.
Kuinka helppoa tai vaikeaa tämän kirjan kirjoittaminen oli?
Tein viiden vuoden taustatyön romaania varten. Ensin olin kuin tutkija, joka uppoutui syvälle Suomen viime sotien maailmaan. Historiallisten kulissien oli pysyttävä pystyssä niin vankasti, jotta saatoin keskittyä kirjoittamiseen. Kun hallitsin historialliset faktat riittävän hyvin, saatoin päästää luovuuteni valloilleen ja ryhtyä luomaan henkilöhahmoja sekä juonenkäänteitä.
Kirjoitin raakaversion noin puolessa vuodessa. Olin jo taustatyötä tehdessäni tullut samalla suunnitelleeksi juonta ja henkilöhahmoja. Siispä tarina oli pääpiirteittäin valmis mielessäni jo silloin, kun aloitin kirjoittamisen. Se muotoutui aika vaivattomasti sanoiksi kannettavalleni.
Editointivaiheessa palasin faktojen pariin ja tarkistin yksityiskohtia kunnianhimoisesti. Toisinaan tuntui siltä, että jokin historiallinen fakta ei vain ota selvitäkseen. Mutta tunsin voitonriemuista onnistumista, kun jokin vihje johtikin toisen vihjeen luo ja lopulta kysymykseeni löytyikin ratkaisu. En koe, että faktantarkistus oli vaikeaa, mutta se vaati usein lujaa sinnikkyyttä.
Editointivaihe merkitsi myös esimerkiksi romaanin rakenteen tarkentamista ja henkilöhahmojen syventämistä. Minä ja kustannustoimittajani Minna Pelkonen olemme samaan tapaan periksiantamattomia työssämme, ja opin aika nopeasti hänen työskentelytapansa. Evakkotarinaa työstäessämme minusta tuntui kuin minä työntäisin kärryjä liikkeelle ja hän pitelisi lyhtyä, joka valaisee tumman metsäpolun kuljettavaksemme.
Millaista taustatutkimusta jouduit tekemään kirjaasi varten? Jäikö jokin tietty yksityiskohta erityisesti mieleen?
Viiden vuoden ajan keskityin toisinaan pelkästään taustatyön tekemiseen ja toisinaan taas kirjoitin samalla, kun tein taustatyötä. Lähdemateriaalini olivat sekä asia- että fiktiivisiä tekstejä. Usein kirjoitan muistiinpanoja lähdemateriaaleistani, ja muistikirjoja täyttyikin vajaa kymmenen projektin aikana. Toisinaan päinvastoin luen lähdemateriaaleja kuin hakuteosta, selaillen ja etsien vastausta johonkin tiettyyn yksityiskohtaan.
Tärkeimpiä lähdeaineistojani ovat olleet tietotekstit, aikalaiskertomukset ja valokuvat sekä dokumentit ja draamalliset museokierrokset.
Minua kosketti erityisesti sankarivainajan hautajaiset, joihin osallistuin. Vainajan jäännökset oli onnistuttu löytämään Kannakselta ja laskettiin haudan lepoon vainajan kotipaikkakunnalla.
Lisäksi mieleeni jäi sotahistoriallinen larppi, ainoa, johon olen koskaan osallistunut. Larpin järjestäjä oli yllätykseksemme hankkinut ulkopuolisia avustajia pyrkimään saliin, jossa hahmomme piileskelivät, ja äänentoisto teki ulkoa kuuluvasta tulituksesta melko uskottavan.
Edintointivaiheessa eri alojen asiantuntijat lukivat keskeneräistä tekstiäni ja tarkistivat omaan alaansa liittyvien faktojen paikkansapitävyyttä.
Sinulla on karjalaisia sukujuuria Käkisalmella ja isoäitisi teki samantyylisen evakkomatkan kuin kirjasi päähenkilö Alli. Kuinka paljon Ennen linnuissa on oman sukusi tarinaa?
Tarina on täysin fiktiivinen. Suvussani ei juurikaan kulje sota- tai evakkotarinoita, vaikka sekä rintama- että evakkokokemuksia on. Aloitin siis taustatyöni oikeastaan tyhjästä, ja tämä on vapauttanut minut luomaan itse narratiivini sodasta.
Jos olisin valinnut päähenkilöksi jonkun sukulaisistani, olisin kirjoittaessani ollut liian hienotunteinen hahmoa kohtaan. Fiktiivisen hahmon kykenin rakentamaan rehellisesti, inhimilliseksi olennoksi, joka saattaa myös vaikkapa valehdella, kohdella ilkeästi toista tai ymmärtää väärin asioita.
Alli lausuu sanat “Ennen lintuja”, toivomuksena kesken evakkomatkan. Miten tämä dialoginpätkä muuntui kirjan nimeksi? Oliko ehdotus sinun vai kustantajan?
Tarinan työnimi oli aivan alusta alkaen Ennen lintuja. Nimi viittaa siihen, että kun Alli maaliskuussa joutuu lähtemään kotoaan Karjalasta, hän kuvittelee palaavansa takaisin ennen kuin muuttolinnut lentävät kesäksi Laatokan rannoille. Lukija tietää paremmin, ettei Allin toive toteudu.
Kustantaja oli tyytyväinen nimeen sen surullisenkauniin symboliikan takia. Jo editointivaiheessa suunnittelimme, että työnimi pidetään.
Kirjoittamisen lisäksi työskentelet myös lukion opettajana. Miten tasapainotat aikaasi arjen, työn ja kirjoittamisen välillä?
Olen pitkällä virkavapaalla opettajantyöstäni ja kirjoittaminen solahtaa luontevasti osaksi arkea. Näin vähän aikaa julkaisunsa jälkeen Ennen lintuja työllistää vielä: käyn puhumassa romaanista sekä yleisö- että yksityistilaisuuksissa tai annan haastatteluja, vastailen lukijoiden viesteihin. Muutoin kirjoitan aamun ja iltapäivän välisenä aikana niin paljon kuin tarina vaatii.
Uskon, että rakkaille asioille aina vain jollain konstilla löytyy aikaa. Joku hoitaa puutarhaa, toinen käy voimistelemassa, kolmas katsoo hyviä sarjoja – minä kirjoitan ja vastaavasti minulta jää väliin vaikkapa se puutarhanhoito, voimistelu ja monen sarjan seuraaminen.
Millainen kirjoittaja olet? Harrastatko juonikaavioita ja tarinan etukäteissuunnittelua vai paljastuvatko kirjan tapahtumat sinulle vasta kirjoittamisen aikana?
Lähden siitä, mitä tarinan historiallisessa miljöössä on mahdollista tapahtua, millaisia historiallisia tapahtumia esimerkiksi on huomioitava juonta rakentaessani.
Lähdemateriaalien läpikäyminen on sen verran mittava työ, että kovin paljoa en viitsi tehdä sellaista taustatyötä, josta en sitten lopulta hyödykään. Näin ollen suunnittelen etukäteen miljööt, joissa liikuskellaan ja perehdyn juuri kyseisiin miljöisiin liittyvään lähdemateriaaliin.
Juonikaavioita en ole koskaan tehnyt, mutta kun aloitan uuden tarinan kirjoittamisen, juonen päälinjat ovat kyllä mielessäni. Samoin kertojanääni on jo hahmottunut, ja henkilöhahmoistani tiedän aloittaessani melko paljon.
Kun mielessäni roihuaa aivan uusi tarina, annan sen rakentua aivan rauhassa, ajan kanssa. Saatan tutkia päähenkilöäni piirtämällä hänet paperille, esimeriksi silloin, kun tutkin Allin ulkopuolisuuden tunnetta. Piirsin hänen vartalonsa puuksi, jonka oksistoissa linnut pyrähtelevät, ja sairaanhoitajaoppilaat taas piirsin juuriltaan yhteiseksi mutta kolmeksi eri rungoksi jakautuneeksi puuksi. Piirroksessa Allin kasvojen ilme kuvastaa sitä, miltä tuntuu, kun muut ovat yhtä ja itse ei pääse porukkaan.
Suurimmalla osalla kirjoittajilla on hyviä ja huonoja kirjoittamispäiviä. Hyvänä päivänä kaikki sujuu ja kirjoittamisesta saa valtavasti energiaa, kun taas pahimpina päivinä teksti takkuaa ja jokainen sana on työn takana. Millainen on oma suhtautumisesi kirjoittamiseen? Mistä löydät intoa jatkaa, silloin kun kirjoittaminen ei suju?
Minä selviän hankalista kohtauksista vain kirjoittamalla lisää. Joskus voin kirjoittaa jonkin hiertävän kohtauksen moneen kertaan, kunnes tulee voimakas tunne siitä, että nyt se kohtaus soljuu, nyt kohtaus on “täysi”.
Joskus tekstin ongelmakohtaa pohtiessani lähden kävelylle tai kannan polttopuita: kehoni liike toistuu, työn rytmi pysyy samana – ja alitajunta työstää kaunokirjallista pulmaa.
Minä myös kirjoitan aivan säännöllisesti, jotta työskentelyrytmini pysyy yllä.
Minulle kirjoittaminen on eläytymistä. Henkilöhahmossa on oltava sellaista tarttumapintaa, että kykenen heittäytymään ja kuvittelemaan hänen kokemusmaailmansa. Jos en saa otetta jostain henkilöhahmosta, kirjoitan häntä lisää.
Millainen on ihannekirjoituspäiväsi?
Varmaan sellainen, jossa tarinassa tapahtuu jotain hyvin aidon ja toden oloista. Onnistun esimerkiksi kirjoittamaan päähenkilölle niin syvän tunteen, että itken kirjoittaessani, ilosta tai surusta.
Sillä ei ole merkitystä, missä paikassa tai mihin kellonaikaan istun kirjoittamassa. Kirjoittaessani olen joka tapauksessa päähenkilöni matkassa siellä hänen fiktiivisessä maailmassaan.
Mitä seuraavaksi kirjoittamisen saralta? Onko työn alla jo uusi käsikirjoitus?
Olemme Gummeruksen kanssa solmineet kustannussopimukset kahdesta seuraavasta historiallisesta romaanista. Tällä hetkellä teen taustatyötä vähän molempia varten, ja toista olen jo kirjoittamassa.
Ukrainan tilanne mielestäni osoittaa sen, että sodasta on yhä kirjoitettava ja keskusteltava. Sota-aiheisten tarinoiden kirjoittaminen on minun rauhantyötäni, ja tuota työtä pidän tärkeänä tehdä myös rauhan aikana.
Toivon, että kaunokirjallisuudella olisi oma osansa siihen, että kykenemme eläytymään tällä hetkellä ukrainalaisten tilanteeseen – ymmärtäisimme, muistaisimme.
Merja Mäen kirjailija-sivut:
Facebook: https://www.facebook.com/KirjailijaMerjaMaki
Instagram: https://www.instagram.com/merja.e.maki/
Sarjan aikaisemmat haastattelut: Kurkistus prosessiin.