Hyvästi neiti K

Pikkaisen venähti tuo suunnittelemani tauko ja muutama päivä muuttui yllättäen kolmeksi viikoksi. Taukoon mahtui yksi muutto, jota jouduin hoitamaan ja opiskelujuttuja, jotka halusin saada alta pois. Ja sitten vihdoin tuli se yksi tietty sunnuntai, kun minulla ei ollut mitään menoja eikä yhtäkään velvollisuutta. Ulkoistin lounaankin puolison hoidettavaksi ja ainoa tavoitteeni sinä päivänä oli käsikirjoituksen lukeminen.

Mitä sitten opin luettuani käsikirjoituksen?

1. 1. Että kaikkien näiden vuosien jälkeen jaksan yhä innostua tarinasta ja että herra F:n osuudet olivat paremmat kuin olin muistanut.
   2. Että toinen päähenkilöistäni, neiti K, oli täysin turha hahmo.

Seuraavana päivänä poistin neiti K:n käsikirjoituksen jo editoidusta osiosta ja arvatkaa mitä tapahtui?

Ei mitään.

Ei yhtikääs mitään.

Neiti K:n poistaminen ei vaikuttanut mitenkään käsikirjoituksen juoneen ja oikeastaan hänen poistamisensa ratkaisi useammankin juoniongelman, joita minulla oli vielä tekstissä. Poisto tarkoittaa tietenkin sitä, että neiti K:n oma juonihaara poistuu myös, mutta sekään ei ole ongelma. Oikeastaan neiti K:n oma juonihaara monimutkaisti kaikkea vähän turhankin paljon ja vaikka pidänkin hänen tarinastaan, niin ehkä tämä ei ole nyt se käsikirjoitus, mihin pitää ympätä aivan kaikki.

Kuka sitten oli neiti K?

Neiti K oli kaiken alku. Hahmo, joka sysäsi koko käsikirjiotuksen liikkeelle ja jonka tarinaa kirjoitin yksinomaan käsikirjoituksen ensimmäiset vuodet. Siksi en kyennyt sulattamaan ajatusta hänen poistamisestaan, kun puoliso ehdotti sitä jo pari vuotta sitten. Siksi sysäsin ajatuksen nopeasti pois, kun mietin samaa asiaa viime vuonna. Nähtävästi tarvittiin tämä tauko ja tämä lukukerta, että pystyin hyväksymään asian, mikä oli (näin jälkikäteen) itsestään selvä. 

Ehkä eniten minua on yllättänyt tässä poistossa se, ettei se ole tuntunut oikein miltään. Olo oli hyvin tyyni, kun tein päätöksen ja se tuntui vieläkin oikealta, kun poistin neiti K:ta seuraavana päivänä. Tällä kertaa minulla ei ollut minkäänlaista luopumisen tuskaa ja kertaakaan en ole kaivannut häntä takaisin. 

Oliko neiti K sitten turha? Tätä olen miettinyt paljon viime aikoina, mutta vastaukseni tähän kysymykseen on ei. Ilman neiti K:ta ei olisi tätä käsikirjoitusta. Ilman hänelle kirjoitettuja kymmeniä lukuja ei olisi herra F:ää. Herra F syntyi alunperin tasapainoittamaan neiti K:ta, mutta mitä pidemmälle kirjoitin, sitä enemmän tilaa herra F alkoi viemään. Tällä viimeisellä lukukerralla huomasin senkin, että olin jo jossain vaiheessa antanut herra F:lle parhaat kohtaukset neiti K:n alkuperäisistä kohtauksista, joten samapa se, vaikka antaisin hänelle loputkin. 

Vaikeinta neiti K:n poistamisessa on ollut uuteen työnimeen totuttelu. Tämä käsikirjoitus näki päivänvaloa loppuvuodesta 2016 ja koko tämän ajan se on kulkenut neiti K:n nimellä. Nyt pitää totutella siihen, että projekti on tästä lähtien nimeltään herra F.