Eilen oli vähän levoton päivä. Viimeinen neljän vapaan putkesta ja ainoa, jonka onnistuin varaamaan ainoastaan kirjoittamiselle. Pakkasin aamulla läppärin ja termarikahvit ja suuntasin kirjastoon. Aikaa oli noin kolme ja puoli tuntia, mutta käytin niistä vain kaksi ja puoli. Miksi? No koska jumituin.
Tammikuu hujahti ohi editointipuuhissa. Luin alkukuusta aikaansaamaani tekstiä ja tulin siihen tulokseen, että alku oli liian hidas, joten aikaistin asioita. Tuhat sanaa alusta ja sitten ollaan jo murhapaikalla. Parannusta muutaman vuoden takaiseen versioon, jossa murha tapahtui vasta sivulla sata. Aikaistaminen paransi koko hommaa huomattavasti ja ratkaisi kahden päähahmon välillä olevan epätasapaino-ongelman, missä yksi dominoi alkua ja toinen loppua.
Viime viikolla aloin aavistella aikaistamisen tuomaa ongelmaa. Oikeastaan kolmea, jotka liittyvät kaikki siihen, miten päähahmojen juonihaarat kohtaavat. Tekstistä on editoituna noin kolmasosa ja eilen saavutin pisteen, jossa en voinut enää siirtää ongelman ratkaisua eteenpäin. Ja siksi eilinen levottomuus, kun yritin tietoisesti sekä ajatella että olla ajattelematta käsillä olevaa ongelmaa. Joten poukkoilin tekemisestä toiseen: tein tämän päivän eväät, siivosin vessan, pesin pyykkiä, kirjoitin käsin, neuloin ja kuuntelin podcastia, sitten lopetin sekä neulomisen että podcastin kuuntelun vain palatakseni hetken päästä takaisin niiden pariin. Lopulta kello oli onneksi niin paljon, että otin kirjan ja menin vuoteeseen. Juoniongelmat tuntuvat välillä niin totaalisilta, mutta pitää vaan luottaa, että kyllä se tästä. Luultavasti se ratkeaa, kun tekee jotain ihan muuta. Kun on töissä tai lenkillä tai siivoaa kissan hiekkalaatikkoa, eli kun tekee mitä tahansa muuta kuin murehtii asiaa.
Ja mitäs muuta? No tällä hetkellä kaipaan kovasti sellaista kirjaa, joka veisi täysin mukanaan. Sellaista lukemista, jonka äärelle kaipaa jatkuvasti. En yleensä harrasta monen kirjan yhtäaikaista lukemista. Joskus voin lukea tietoa ja kaunoa rinnakkain, mutta harvoin useampaa saman lajin kirjaa yhtä aikaa. No nyt minulla on kolme kirjaa kesken. Melkein 800 sivuinen dekkari, jossa tutkinta näyttää edistyvän vain yhden asian verran jokaista sataa sivua kohden sekä kaksi muuta peruskaunoa. Omalla tavallaan ne ovat kaikki hyviä. Jokaiseen niistä on helppo uppoutua, kun otan kirjan käteen, mutta yksikään näistä ei ole sellainen, jonka lukemista odotan. Nyt varaushyllyssä odottaa yksi dekkari, jolla on potentiaalia olla juuri sellainen kirja, jota tällä hetkellä kaipaan. Mutta sitä ennen pitäisi ensin saada jotain muuta pois. Lukea edes yksi näistä kolmesta loppuun, sillä neljä keskeneräistä kirjaa on jo vähän liikaa.