Viime viikkoina käteeni on tarttunut kaikenlaisia kirjoitusoppaita. Osittain tämä liittyy erääseen syksylle suunnittelemaani työasiaan, osittain ihan omaan mielenkiintoon. Työasiaa varten olisi riittänyt oppaiden selailu ja vain tiettyjen kohtien tarkempi lukeminen, mutta parantumattomana kirjoitusopasholistina, luin nämä kannesta kanteen.

Kuinka kirjailijaksi tullaan

Kirjailija: Dorothea Brande.

Ilmestymisvuosi: Kirja ilmestyi alun perin vuonna 1934. Uusi suomennus on vuodelta 2020 ja on Elina Koivusen käsialaa.

Kenelle: Tämä kirja on tarkoitettu kaikille niille, jotka haluavat kirjoittaa, mutta jotka syystä tai toisesta eivät saa tekstiä aikaiseksi.

Brandenin kirjan perimmäinen tarkoitus on saada lukija mieltämään itsensä kirjoittajaksi, herätellä luovuutta ja mitä tärkeintä, oppia kirjoittamaan säännöllisesti. Kirjassa on jonkin verran erilaisia harjoituksia esimerkiksi kirjoittamisrutiinien löytämiseen.

Ehkä havaitset ensi kertaa, että mikäli haluat kirjoittaa, pystyt kirjoittaman, ja ettei kenenkään elämä ole niin kiireistä, etteikö siihen sisältyisi tilaisuuksia, kun vain etsit niitä valppaasti.

Siitä on vuosia (ehkä jopa kymmenen), kun luin Julia Cameronin kirjan kirjoittamisesta, joten en muista mitä hän sanoi Brandenistä, jos mitään, mutta Brande puhuu kirjassaan myös aamusivuista (vaikkei hän kutsukaan niitä sillä nimellä).

Paras tapa tehdä se on herätä puoli tuntia tai kokonainen tunti aiemmin kuin mitä tavallisesti nousee ylös. Heti kuin suinkin kykenet – ilman että puhut tai luet aamun lehden tai otat käteen edellisenä iltana kesken jääneen kirjan – ala kirjoittaa.

Nykyisin ohje menisi varmaan niin, että kannattaa kirjoittaa ennen kuin on tarttunut puhelimeen ja selannut instatwitterit ja uutisvirrat. Harjoituksen tarkoitus on herätellä tiedustamatonta, eli siis oppia kirjoittamaan ilman kriittistä puoltaan.

Aamusivujen lisäksi muuta yhteistä Cameronin kirjoihin olivat taiteilijatreffit, tai virkistäytymistä ilman sanoja, kuten asia tässä kirjassa kuvataan.

Jos haluat virkistää kirjoittamistasi, huvita itseäsi sanattomin tavoin. Sen sijaan, että menisit teatteriin, kuuntele sinfoniaorkesteria tai mene yksiksesi museoon; käy pitkillä kävelyillä tai matkusta yksin bussin yläkerrassa. Jos kieltäydyt tunnontarkasti puhumasta tai lukemasta, saat siitä palkinnoksi paljon etuja.

Kirjassa käsitellään jonkin verran myös kritiikin vastaanottamista ja tekstien editoimista. Aiheita sivutaan kuitenkin niin yleisluonteisesti, että jos tarvitsee apua editoimiseen, niin silloin suosittelisin kyllä jotain muuta kirjaa, esim Stein on Writing tai Fast-draft your memoir.

Lopullinen arvio: Ehdottomasti lukemisen arvoinen. Tämä oli kevyt (ja hauska) kirjoitusopas, jossa oli lyhkäisestä sivumäärästä huolimatta paljon hyvää asiaa.

Sinä julkaiset kirjan

Kirjailija: Saara Henriksson

Ilmestymisvuosi: 2021

Kenelle: Kaikille niille, joilla on valmis käsikirjoitus ja miettivät, että mitä nyt?

Jos joku on koskaan kaivannut kirjaa, jossa puretaan osiin sekä kirja esineenä, että koko kirjan kustannusprosessi, niin tässä se nyt on.

En tiennyt esimerkiksi, että aikuisten novellissa tai romaanikokoelmassa pitäisi olla vähintään 200 000 – 250 000 merkkiä, muuten se jää liian ohueksi. Tai, että alle 60 sivun mittaista painatetta ei voi valmistaa niin, että siihen saisi selkämyksen.

Eniten hyötyä tästä kirjasta on omakustannekirjaa harkitseville, sillä kirjassa käydään läpi jokainen yksityiskohta, jota omakustannetta tekevän on hyvä tietää aina kuvien ja sitaattien tekijänoikeuksista painotalon valintaan. Ääneen pääsee myös muutama omakustannekirjailja, jotka avaavat kirjoittajataustojaan ja kertovat miksi he valitsivat omakustanteen.

Erityisen paljon kiitosta annan kirjalle seuraavan kahden asian esille nostamisesta:

1. 1. 1. Omakustanteellekin kannattaa hankkia kustannustoimittaja
      2. Kanteen kannattaa panostaa.

Omakustanteen varjopuolia on tietenkin se, että kirjailija joutuu maksamaan kaikesta itse. Mitä pidempi kirja, sitä kalliimpaa on sen kustannustoimittaminen ja mitä hienompi kansi ja kansimateriaali (matta/kiiltävä, sileä/kohokuvioitu sekä tietenkin kannen kuvituksen hinta) sitä enemmän siitä joutuu pulittamaan.

Jos budjetti on rajallinen, näistä on tietenkin houkuttelevinta säästää.

Toinen omakustanteissa törmäämääni säästökeinoon (tätä ei mainita kirjassa) on fontin pieni koko ja sivujen olemattomat marginaalit. Nämä tietenkin pienentävät kirjan lopullista sivumäärää ja sitä mukaan kirjan painokustannuksia, mutta kostautuvat lukijalle negatiivisena lukukokemuksena.

Häpeämättömästi laitan tähän vielä linkin omaan vanhaan postaukseen, jossa sivuan myös omakustanteita – Kirjoittamispodcastit ja mitä olen niistä oppinut osa 5: Vinkkejä kirjoittajille.

Vaikka Henrikssonin kirja on täyttä asiaa, niin yhdestä asiasta haluan kuitenkin antaa vähän palautetta ja se on linkkien käyttö kirjoissa.

Itse vierastan ainakin kovasti, kun painettuun kirjaan on kirjoitettu verkko-osoitteet auki. Visuaalisestihan urlit eivät ole sitä kauneinta katsottavaa, minkä lisäksi netti on jatkuvassa muutoksessa. Verkkosivuja syntyy ja kuolee ja urlit lakkaavat toimimasta. On hyvin epätodennäköistä, että verottaja tulee koskaan vaihtamaan verkkosivujensa osoitetta, mutta kehotus käydä verottajan sivuilla olisi ollut visuaalisesti kauniimpaa kuin kirjoittaa www.vero.fi.

Ja mitä tulee pitkiin verkko-osoitteisiin, niin kuka niitä jaksaa naputella? Verkkosivun sekä artikkelin/blogipostauksen nimien mainitseminen olisi ollut ihan riittävää informaatiota. Kyllä se google löytää.

Lopullinen arvio: Tätä kirjaa voi surutta suositella kaikille, joita julkaiseminen kiinnostaa ja erityisesti niille, jotka miettivät omakustannetta. Omakustannekirjailijat joutuvat tekemään valtavasti päätöksiä ja kirjasta on heille ehdottomasti hyötyä.

Why will no-one publish my novels?

Kirjailija: Fay Weldon

Ilmestymisvuosi: 2018

Kenelle: Kaikille heille, jotka ovat saaneet hylsyjä ja tarvitsevat vähän vertaistukea ja vinkkejä hylsyjen käsittelyyn.

Vertaistuen lisäksi kirjan johtava ajatus on saada kirjoittaja katsomaan työtään kriittisesti ja miettimään, miksi käsikirjoitus hylättiin. Ehkä käsikirjoitus oli tylsä, liian kiistanalainen tai vanhanaikainen? Ehkä käsikirjoitus oli täynnä kaunista kieltä, mutta juonesta ei ollut tietoakaan.

Kirjassa käsitellään kirjoittamista myös yleisellä tasolla, kuten aiheen löytämistä, mistä tarina kannattaa aloittaa ja dialogin kirjoittaminen. Ja koska kirjailija on britti, niin kirjassa mainitaan myös agentit ja muuta sellaista, joka ei koske suomalaisia kirjoittajia.

Lopullinen arvio: Kirja alkaa todella hauskasti ja nosti odotukset korkealle, mutta mitä pidemmälle luin, sitä sekavammaksi kirja muuttui.

Weldon on selkeästi yrittänyt tehdä kirjasta hauskan ja nokkelan, mutta joko minulla loppui kielitaito kesken tai sitten nämä nokkeluudet eivät ihan toimineet. Kirjassa oli varmaan monia hyviä vinkkejä käsikirjoituksen parantamiseksi, mutta nyt ne vinkit hukkuivat kaiken turhan höpöttelyn sekaan eikä minulla jäänyt niistä oikein mitään mieleen.

Teoriassa tätä kirjaa voi siis suositella vertaistueksi hylsyn saaneille, mutta todellisuudessa en kyllä suosittelisi kirjaa kellekään, joka tarvitsee oikeasti apua käsikirjoituksensa kanssa.