Istun sohvalla nukkuvan kissan vieressä ja harmittelen ulkona olevia plussa-asteita. Enimmäkseen siksi, että pelkään keskiviikon luisteluhetken jäävän tämän talven viimeiseksi. Ensi viikon lopulle on luvattu taas vähän miinusta, mutta sinne asti mennään plussalla ja loskakeleillä. Ehkä voisin käydä päivemmällä vilkaisemassa missä kunnossa lähikenttä on ja napata illalla luistimet mukaan, jos jää on vielä luistelukunnossa.
Aamun aikaistetut herätykset alkavat jo vähän verottaa energiaa. Välillä herääminen on helppoa ja välillä kaikkea muuta. Alle tunnin kirjoitussessio päivässä on liian vähän, mutta tällä hetkellä en keksi mistä saisin kirjoitusaikaa lisää. Aikaisemmin en jaksa herätä ja illasta sanoja ei synny. Viikonloppuna sanoja syntyy satunnaisesti, mutta enimmäkseen viikonloput kuluvat lepäilyyn ja kotihommiin. Niin paljon kuin rakastankin aamuvuoroja, olen kiitollinen, että työhön kuuluu myös myöhäisempiäkin vuoroja. Iltavuorojen aamut ovat aina olleet parhaita kirjoitushetkiäni.
Nyt juon aamun toista kahvikupillista. Vuode on pedattu, kissa ruokittu ja pyykit pyörivät koneessa. Lähipizzeria avautuu tunnin päästä, eli tässä olisi nyt hetki aikaa vilkaista tekstiä ennen kuin lähetän miehen pizzanhakureissuun.