Tällä viikolla olen kirjoitellut aamusanoja. Töihin paluu merkitsi uudenlaiseen rutiiniin tottumista ja koska en ole koskaan ollut iltakirjoittaja (en varsinkaan työpäivän päätteeksi), kirjoitusaika oli pakko löytää jostain muualta. Ainakaan tämän ensimmäisen viikon jälkeen herätyksen aikaistaminen tunnilla ei ole tuntunut erityisen raskaalta. Ihan täyttä kirjoitustuntia en tällä siltikään saa, sillä ensimmäiset 10 minuuttia kuluvat kissan ruokkimiseen ja aamuteen keittoon. Aamutee on kuulunut jo vuosia aamukirjoittamisen rutiiniin. Toisaalta teenkeitto ei ole tarpeellista, sillä en koskaan ehdi juomaan teetäni loppuun. Toisaalta se on taas elintärkeää, koska se viestittää minulle, että nyt kirjoitetaan.
Parasta kuluneen viikon aamukirjoittamisessa on ollut se, että pitkästä aikaan kirjoittaminen on tuntunut hyvältä ja joka kerta minua on harmittanut, kun on ollut pakko lopettaa. Viimeiset pari kuukautta kirjoittaminen ei ole todellakaan tuntunut hyvältä. Välissä on ollut ihan mukaviakin hetkiä, mutta enimmäkseen se on tuntunut vastenmieliseltä. Loppuvuoden rutistuksen tavoitteena oli saada käsikirjoitus mahdollisimman pitkälle ennen kirjoitusvapaan loppumista. Kaikki tavoitteeni hioa jokainen luku täydelliseksi ennen seuraavaan siirtymistä, kariutui pois aika nopeasti ja vaihtui siihen, että saisin vain kaiken kirjoitettua. Tämä taas tarkoitti pakkokirjoittamista. Kirjoitin vaikka ei tuntunut siltä (ja tämä oli suurin osa päivistä) ja hyväksyin sen, että joskus parasta mihin pystyin, oli raakatekstin tasoinen roska.
Tämän viikon aamut ovat kuluneet siis editoiden ja uudelleenkirjoittaen. Kirjoitusvauhti on luku viikossa. Tällä nopeudella en tule saavuttamaan toukokuun deadlineä, mutta kaikki luvut eivät ole yhtä keskeneräisiä ja työläitä. Osa vaatii vain pikaista uudelleenlukua, kun taas toiset rutkasti enemmän töitä. Luku viikossa vauhdin tarkoituksena on vain se, etten stressaa liikaa, kun jonkin luvun työstäminen viekin enemmän aikaa.
Työarki alkoi siis tällaisissa merkeissä. Viikonlopuksi ei ole nyt mitään kirjoitussuunnitelmia. Tänään tuntuu vähän siltä, ettei energia riitä kuin asioiden hoitoon, mutta jospa vaikka huomenna.