Viime aikoina olen miettinyt paljon idean ja juonen välistä eroa. Ainakin itselläni on ollut välillä vaikea hahmottaa, kummasta on kyse. Eron on huomannut viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjoitan tarinaa ja huomaan, ettei minulla oikeasti ollutkaan mitään juonta tässä. Idea vain.
Kun lähdin kirjoittamaan Syvän maan juuria, minulla oli juoni. Tiesin minne tarina sijoittuu, keitä hahmot olivat ja mitkä olivat keskeiset tapahtumat. 30-luvun osuus tuli täysin valmiina mieleen, 70-luvun osio oli taas enemmänkin idea-asteella. Tiesin miksi Ernest palasi synnyinkaupunkiinsa, kuka murhataan, ketä syytetään ja kuka on murhaaja. Mutta se, miten päästiin alkusysäyksestä loppukohtaukseen, syntyi yrityksen ja erehdyksen (enimmäkseen sen erehdyksen) kautta. Eli kirjoitin, totesin ettei toimi ja kirjoitin uudestaan.
Kellotornia lähdin kirjoittamaan ideasta tai pikemminkin alkuasetelmasta, josta tiesin kolme asiaa:
-
-
- Tapahtumapaikan (tämä on säilynyt tähän päivään asti)
- Päähenkilö (nimeä, sukupuolta ja ikää lukuun ottamatta hahmo on muuttunut täysin)
- Mitä tutkitaan (tutkimuksen kohde on hahmo M, josta jäljellä on enää vain nimi ja sukupuoli ja kaikki muu on mennyt uusiksi)
-
Oikeastaanhan nuo ovat ihan surkeat lähtökohdat aloittaa kirjoittaminen, mutta jotenkin kuvittelin silloin, että ne riittivät.
No voiko tarinan kirjoittaa, jos mielessä on vain idea?
Voi hyvinkin, mutta onhan se työläämpää. En edes jaksa laskea, kuinka monta juonisuunnitelmaa olen luonut Kellotornista ja joka kerta olen luullut, että tietenkin se menee näin!
Ainakin näillä omilla tarinoilla on tapana elää kirjoittaessa niin paljon, että jossain vaiheessa on aina tullut seinä vastaan. Joten sitten olen vain purkanut tarinan osiin, tehnyt uuden juonisuunnitelman ja yrittänyt uudestaan. Kaikkien prosessit eivät tietenkään ole yhtä hitaita ja työläitä kuin tämä omani, mutta voi sitä näinkin edetä.
Tällaisia ideatason tarinoita syntyy ihan jatkuvalla syötöllä. Osan niistä unohdan heti, mutta osa on jäänyt pyörimään mieleen. Huomaan aina välillä miettiväni jotain niistä ja joskus jopa kehitteleväni niitä eteenpäin, mutta yhteistä niillä on se, että niissä ei ole vielä juonta. Minulla on idea hahmoista, osasta jopa tapahtumapaikasta, osasta tiedän minkä tyylistä rikosta tarinassa tutkitaan, mutta en mitään sen syvällisempää. En ole kirjoittanut näistä tarinoista mitään paperille, koska en koe sitä tarpeelliseksi. Voi olla, että jostain niistä syntyy vielä joskus jotain tai sitten ei.
Nyt mielessä kummittelee myös projekti P, joka syntyi viime kesänä. Tämä on taas niitä tarinoita, jossa sain juonen melkein valmiina mieleen. Tästä tarinasta tiedän keskeisimmät hahmot, tarinan kulun ja tärkeimmät juonen käänteet. Antagonisti on vielä mysteeri, eli ihan kaikkea en vielä tiedä.
Projekti P houkuttelee siitä syystä, että se tuntuu maailman helpoimmalta tarinalta kirjoittaa, koska tiedän siitä jo noin paljon. Toisaalta kaikki muut projektit, tuntuvat aina paremmilta ja fiksuimmilta, kuin se mitä juuri nyt työstää. Niin tuntui Kellotornikin silloin aikoinaan, kun Syvän maan juuret oli vielä kesken enkä ollut kirjoittanut Kellotornista sanaakaan.
Kaikesta huolimatta en kadu sitä, että lähdin työstämään Kellotornia noin hepposista lähtökohdista. Ainakin tuli kirjoitettua edes jotain kaikki nämä vuodet sen sijaan, että olisin vain odottanut sitä seuraavaa täysin valmiina syntynyttä tarinaa.
Muuta
Kirjailija.blog -sivulta löytyy artikkeli, Onko huono kieli este kirjoittamiselle?
Kirjoitin artikkeliin omat kokemukset siitä, miltä tuntuu kirjoittaa kielellä, joka ei ole oma äidinkieli. Petra Rautiainen kirjoitti taas siitä näkökulmasta, että miltä tuntuu kirjoittaa, jos on vaikea lukihäiriö.