Vaihto

Pari viikkoa sitten olin bussissa ja kuuntelin takanani istuvan miehen puhelua. En tehnyt tätä siksi, että minua kiinnosti miehen hiihtolomasuunnitelmat kaveriporukan kanssa tai se, millä ja kenen autolla heidän oli tarkoitus mennä reissuun vaan siksi, että mies istui suoraan takanani ja puhui sen verran kovaan ääneen, etten kyennyt keskittymään mihinkään muuhun. Ensimmäisen puhelun jälkeen, mies soitti veljelleen ja ennen kuin he pääsivät itse asiaan, eli voiko veli lainata autoaan hiihtolomareissua varten, mies alkoi puhumaan syntymäpäivistä.

Minulle ei koskaan selvinnyt, mitä syntymäpäivillä oli tapahtunut. Sen verran ymmärsin puhelusta, että asia liittyi jotenkin veljeen sekä miehen kohta synnyttävään (tai ehkä jo synnyttäneeseen) vaimoon/tyttöystävään/kihlattuun ja johonkin, mitä veli oli tehnyt tai sanonut kyseiselle vaimolle/tyttöystävälle/kihlatulle syntymäpäivien aikana. Vaikka en ollut pyytänyt päästä osalliseksi takanani istuvan miehen syntymäpäivädraamaan, niin sen verran juttu jäi mietityttämään, että kaivoin muistikirjan esille ja kirjoitin siitä muutaman sanan. Saman bussimatkan aikana sain myös pari hyvää ajatusta keskeneräiseen blogipostaukseen, joten kaivoin muistikirjan uudelleen esille.

Käyttämäni muistikirja oli kympin maksanut Miquelrius A6-koossa, joka oli toimittanut bujon virkaa joulukuusta lähtien. Käytin muistikirjaa enkä puhelinta, koska sen käyttö oli nopeampaa. Puhelimella typotan niin paljon, että siinä ajassa, kun korjaan jälleen yhtä väärinkirjoitettua sanaa, olen ehtinyt unohtaa puolet siitä, mitä minun oli tarkoitus kirjoittaa.

Bujoilu-innostukseni syttyi viime vuonna, kun en parhaista yrityksistäni huolimatta viihtynyt ostamassani kalenterissa. Konseptina bujoilu ei ollut minulle uusi. Luulin vain pitkään, että bujoilu vaati enemmän taiteellisia lahjoja, kuin mitä voisin koskaan omata. Bujoilu alkoi kiinnostamaan, kun törmäsin toisenlaiseen tapaan pitää bujoa, samoin kuin alkuperäiseen metodiin, missä ei ollut mitään taiteellista tai hienoa.

Ensimmäiset bujoiluyritykseni eivät onnistuneet erityisen hyvin, mutta silti jatkoin yrittämistä. Kokeiltuani vuoden verran erilaisia muistikirjoja ja kalentereita huomasin järjestelmän onnistumisprosentin riippuvan pitkälti näistä kolmesta kriteeristä.

Paperi: Haluan mutkatonta paperia. Jotain, johon voi kirjoittaa millä tahansa kynällä ilman kuivumisaikoja tai pelkoa musteen sotkemisesta.

Koko: Muistikirjan pitää olla kompakti. Sen pitää olla niin pieni ja kevyt, että se on helppo ottaa mukaan ja mahtuu pienempäänkin käsilaukkuun.

Hinta: Muistikirja ei saa olla niin kallis, että alan varomaan sen käyttöä. Oma tapani bujoilla on sotkuista ja koska minulla ei ole aikomuksia säilyttää käytettyjä bujoja, muistikirjan pitää olla jotain, minkä voin huolettomasti heittää pois, kun se on täynnä.

Se mitä etsin, oli periaatteessa yhden kirjan järjestelmä. Jotain, missä saatoin yhdistää kalenterin ja kirjoitusvihon yksiin kansiin. Siksi luulin Hobonichi Weeksin täyttävän kaikki kriteerit. Se kun oli kompakti kalenteri, jossa oli tarpeeksi tyhjiä sivuja, että se saattoi liikkeellä ollessani toimittaa myös kirjoitusvihon virkaa. Weeksin suurimmaksi ongelmaksi muodostui kuitenkin sen paperi. En jaksa edes laskea kuinka paljon aikaa ja rahaa käytin vuoden aikana, kun yritin löytää edes jotain käyttökelpoista kynää. Suurin osa omistamistani kynistä eivät joko kirjoittaneet paperille tai sotkivat siinä liikaa. Netistä löytyi muutama hyvä kynä, mutta pitkällä tähtäimellä jatkuva tilaaminen ei ollut kestävä ratkaisu. Siinä vaiheessa, kun huomasin Mujin geelikynien toimivan paperilla, olin jo lopen kyllästynyt koko kalenteriin. Weeksin ongelmana oli myös sen hinta. Koska se oli maksanut postikuluineen yli 40€ en osannut käyttää sitä huolettomasti. Virheet ja sotkuisuus häiritsivät minua liikaa ja täydellisiä sivuja en osannut luoda.

En ollut suunnitellut, että vuosi 2024 muodostuisi tällaiseksi kalenterisekoiluksi (tai planner hopping, kuten sitä kalenteritubessa kutsutaan), mutta näin tässä kuitenkin kävi. Loppujen lopuksi vuoteen mahtui parikin eri Hobonichi-kalenteria, muutama digitaalinen kalenteri sekä erinäinen määrä bujokokeiluja useammassa eri muistikirjakoossa. Välillä hylkäsin bujoilun kokonaan, vain palatakseni jälleen sen pariin. Onnistunein bujo-kokeiluni tapahtui Supernoteissa, kun taas huonoiten viihdyin parissa A6-koon muistikirjassa. Siksi onkin hiukan absurdia, että juuri A6 (tai taskukoko, kuten sitä välillä kutsutaan), oli se, johon huomasin palaavani kerta toisensa jälkeen.

Tasapaino löytyi, kun lakkasin olemasta niin ehdoton yhden kirjan säännöstä. Kyseessä kun ei ole joko-tai -valinta. Ei ole sääntöä, joka estäisi minua käyttämästä useampaa järjestelmää yhtä aikaa tai sekoittamaan digitaalisia ja analogisia järjestelmiä keskenään. Syksyllä järjestelmäni koostui kolmesta osasta: Supernote-bujosta, Google-kalenterista, ja taskukoon muistikirjasta. Alkuvuodesta tiputin Supernote-bujon pois ja siirsin kaiken muistikirjaan, kun ymmärsin, etten tee mitään täydellisellä bujolla, jos se lojuu päivisin kotona.

Päätin kirjoittaa bujoilusta juuri nyt kahdestakin syystä:

1. 1. Koska minua on aina kiehtonut muiden ihmisten muistikirjat. Aina, kun bongaan muistikirjankäyttäjän luonnossa, haluaisin tietää mistä tämä kirjoittaa. Ehkä on hiukan egoistista kuvitella, että oman muistikirjan sisältö kiinnostaisi ketään, mutta toisaalta, jos olisin ainoa joka on näin utelias, niin koko kalenteritubesfääriä ei olisi olemassakaan.
   2. Koska ensi viikolla on vaihtopäivä. Miquelrius-muistikirjassa olisi vielä sivuja jäljellä, muttei tarpeeksi, että saisin mahtumaan siihen enää kokonaista kuukautta. Muistikirja, jonka heitän seuraavaksi kassinpohjalle, on vanha Moleskinen taskukoon päiväkalenteri, jonka ostin viime vuoden kesäalesta alle 10€ hintaan.

Vaikka kyse on oikeastaan kalenterista, niin minä käytän sitä silti kuin muistikirjaa. Sivun yläreunassa olevat päiväykset eivät häiritse minua lainkaan. Joskus saatan peittää ne, mutta yleensä en jaksa vaivautua. Moleskine ei ole tunnettu hyvästä paperilaadustaan, mutta minulle se on riittävää. Bonuksena vielä sivumäärä (melkein 400) sekä pehmeät kannet, joista pidän enemmän kuin kovista.

Koska kyse on muistikirjasta, joka ei maksanut paljon mitään ja joka olisi päätynyt muutenkin vuoden vaihteessa kaatopaikalle, minulla ei ole mitään ongelmia olla huoleton sen kanssa. En välitä, että onnistuin sotkemaan kannen korjauslakalla ennen kuin olin ottanut sen virallisesti edes käyttöön, tai että ensimmäiset sivut uhkaavat irrota, koska poistin muutaman turhan sivun muistikirjan alusta. Voin luoda sinne viikkonäkymiä ja sotkuisia päivälistoja. Listata siihen lukemani kirjat tai kirjoittaa ylös käsikirjoitukseen liittyvän hyvän oivalluksen. Voin istua sen kanssa kirjastossa tai kahvilassa ja kaivaa se jälleen bussissa esille, kun jollakin on menossa jotain kiinnostavaa draamaa.