Eilen suuntasin kahvilaan. Tarkoitus oli kirjoittaa paikassa pari tuntia, piipahtaa sitten lankakaupassa ja suunnata lopulta puolison kanssa lounaalle. Kahvilan osalta suunnitelmat menivät uusiksi koska:
-
-
- Siellä oli törkeän likaista, vaikka paikka oli juuri auennut pari minuuttia aiemmin
- Musiikki oli aivan liian kovalla
- Olin unohtanut vastamelukuulokkeet kotiin.
-
Lankakaupan osalta suunnitelmat menivät uusiksi, koska liike oli kiinni vesivahingosta johtuen. Kahvilan sijaan otin aamulatet mukaan ja suuntasin Richardinkadun kirjastoon. Siellä ei ollut musiikkia, hädin tuskin edes asiakkaita, ja koska opiskelijat ovat vielä kesälaitumilla, siellä oli hyvin tilaa kirjoittaa. Puolentoistatunnin, ja en muista enää monenko sanan jälkeen, lähdin lounaalle (suunnitelman ainoa osa, joka ei mennyt uusiksi). Iltapäivällä kaivoin läppäri uudelleen esille, koska käsikirjoitus oli alle 300 sanan päästä seuraavasta etapista. Pääsin melkein tavoitteeseen.
Projekti K on nyt sataviisitoista sanaa vaille viisitoistatuhatta. Sataviisitoista sanaa ei ole mitään, mutta siinä vaiheessa, kun sanoja ei enää ole, sataviisitoista sanaa on ihan järkyttävän paljon. Ainahan olisin voinut kirjoittaa puuttuvat sanat ihan mitä tahansa, mutta toisaalta en myöskään halunnut kirjoittaa turhaa täytettä.
Vaikka eiliset kirjoitussuunnitelmat eivät menneetkään ihan putkeen, niin maiseman vaihto teki silti hyvää. Yleensä kirjoitan joko sohvalla tai ruokapöydän äärellä, niin ulkona kirjoittaminen piristi selkeästi jämähtäneitä rutiineja.