Tänään palasin alkuun. Aukaisin Epäonnistuneen nanoprojektin ensimmäisen luvun ja editoin. Venkslasin sanoja ja muunsin lauseita. Tein sitä mistä pidän kaikesta eniten, eli säädin.
Epäonnistuneesta nanoprojektista on olemassa nyt ensimmäinen versio. Käsikirjoituksessa on alku, lopun synkin hetki ja paljon asioita näiden kahden pisteen välillä. On kymmenkunta kirjoittamatonta lukua käsikirjoituksen keskellä sekä loppu, jota en osaa vielä kirjoittaa. Näiden lisäksi on myös paljon, mitä pitää vielä korjata. Kuten päähenkilö, jonka opin tuntemaan vasta tämän ensimmäisen kierroksen aikana tai ne muutamat juonikuviot, jotka muuttuivat siitä kuin miten kirjoitin ne aluksi.
Epäonnistunut nanoprojekti ei olisi tässä pisteessä, jos en olisi päättänyt viime syksyllä priorisoida kevät kirjoittamiselle. Tämä tarkoitti virkavapaata. Puolen vuoden mittaista pätkää, kun saan keskittyä kirjoittamiseen eikä tarvitse miettiä päivätöitä tai yrittää sinnitellä päiväänsä energittömänä, kun aamu on mennyt kirjoittaessa ja päivä töissä. Virkavapaata on nyt takana kolme viikkoa. Se kuulostaa vähältä, mutta käsikirjoituksen kannalta se on ollut paljon. On tuntunut hyvältä voida keskittyä täysipäiväisesti kirjoittamiseen. Ja vaikka päivää rytmittääkin kotityöt, ruoanlaitto ja kaikenlainen arkinen säätö, niin on tämä silti paljon tyydyttävämpää, kuin kirjoittaa tunti ennen töihin lähtöä ja jättää kaikki kesken juuri, kun homma pääsi kunnolla vauhtiin.
Maaliskuu tulee menemään tämän kierroksen parissa, mutta huhtikuussa toivon, että tekstin voisi jo näyttää jollekin. Todennäköisesti vain puolisolle, mutta olisihan sekin jo jotain.