Helmi Kekkonen on vapaa kirjailija, jonka esikoisteos Kotiin ilmestyi vuonna 2009 ja uusin teos Tämän naisen elämä syksyllä 2021. Hänen neljäs romaaninsa Vieraat, oli vuoden 2017 Runeberg-palkintoehdokas.
Hei Helmi. Esittelisitkö itsesi blogin lukijoille ja kertoisitko mistä uusin kirjasi kertoo?
Olen helsinkiläinen kirjailija, kahden tytön äiti ja feministi. Elokuussa 2021 ilmestynyt neljäs romaanini Tämän naisen elämä kertoo Helenan matkan lapsesta nuoreksi naiseksi ja aikuiseksi. Tarina kattaa ajallisesti noin kolmekymmentä vuotta, ja käsittelee paitsi naiseuteen ja perheeseen liittyviä kysymyksiä, myös mielenterveyttä, ihmissuhteita ja rakkautta.
Miten tämä kirja sai alkunsa?
Jokainen kirjani on saanut alkunsa mieleeni tulevasta yksittäisestä kuvasta; tällä kertaa se oli hiljaisen talon yläkerrassa omassa huoneessaan punaiseen mekkoon pukeutunut tyttö, joka katseli itseään peilistä. Tyttö oli surullinen, mutten tiennyt miksi, eikä kysymys jättänyt rauhaan. Olin monen vuoden ajan haaveillut kirjoittavani ajallisesti useamman vuosikymmenen kattavan tarinan, ja kun Helenan ääni alkoi vähitellen voimistua, ymmärsin ajan olevan oikea. Myös mielenterveys ja siihen liittyvät kysymykset (puhumattomuus, häpeä, suru) kiinnostivat ja tuntuivat tärkeiltä, sellaisilta joista minulla oli sanottavaa. Tässä tarinassa nämä kaksi ulottuvuutta loksahtivat kohdilleen.
Mikä oli ensimmäinen lause, jonka kirjoitit käsikirjoitukseen ja löytyykö se vieläkin julkaistussa kirjassa?
En muista yksittäistä ensimmäistä lausetta, siitä on kohta jo kuusi vuotta, mutta monia ihan ensimmäisiä lauseita jäi kirjaan, varsinkin sellaisia joissa Helena on lapsi ja äitinsä kanssa. Olen kirjoittajana todella hidas, saatan jo alkuvaiheessa hioa yksittäisiä sanoja ja lauseita todella kauan, ja siksi niitä usein löytyy myös valmiista kirjasta.
Millaista taustatutkimusta jouduit tekemään kirjaasi varten? Jäikö jokin tietty yksityiskohta erityisesti mieleen?
Luin paljon mielenterveyteen liittyvää lääketieteellistä kirjallisuutta, erilaisten tapausten mahdollisista syistä ja hoitomuodoista. Aikuinen Helena työskentelee sosiaalityöntekijänä ja lastensuojelussa, joten luin aiheesta artikkeleita ja lehtijuttuja ja keskustelin aiheesta työtä tehneiden/tekevien kanssa. Mieleen jäi erityisesti monen sanat siitä, miten luottavaisia turvattomuudessa olevat lapset saattavat olla, ajatus lapsen ainaisesta tarpeesta ja halusta uskoa aikuiseen ja parempaan.
Kirjoitit 30.11.2019 blogipostauksen uusimman kirjasi vaikeasta taipaleesta. Olit siihen mennessä kirjoittanut paljon, mutta käsikirjoituksen suunta oli hukassa. Kustannustoimittajasi oli lukenut käsikirjoituksen ja hän sanoi: on yksi lause, hieno, sellainen joka voisi kannatella kaikkea.
Mikä oli tämä lause? Mikä siinä auttoi sinua kirjoittamaan kirjan loppuun?
Lause on kirjan viimeinen lause, joten en halua sitä kertoa, jos ja kun joku ei ole kirjaa vielä lukenut, mutta siinä tiivistyi jotain todella oleellista siitä mitä kohti Helena oli matkalla, ja sen oivaltaminen loi tarinalle kaaren, tiesin mitä kohti kirjoittaa.
Kuinka paljon kirjan alkuperäisestä versiosta säilyi julkaistuun kirjaan asti?
Kun olin kirjoittanut ensimmäisen version kustannustoimittajani kehoitti poistamaan ainakin puolet ja aloittamaan alusta, mutta säilyttämään juuri sen yhden lauseen ja varsinkin Helenan äänen, ja noudatin tuota ohjetta. Mutta muitakin elementtejä pysyi, äidin kuolema, lapsuuden talo ja isä. Lopulta suurin muutos oli romaanin ajallisen rakenteen löytyminen; ensimmäisessä versiossa ajassa liikuttiin levottomasti sinne tänne. Kun sain kiinni siitä, että tässä on mentävä selkeästi alusta loppuun, kaikki kirkastui.
Miten kirjan nimi syntyi? Oliko nimi sinun vai kustantajan ehdotus?
Kirjan työnimi oli pitkään Helena Aalto, mutta puhuimme siitä editointikierroksilla ja kaipasimme jotain muuta. Tämän naisen elämä oli minun idea, mutta en (sitäkään) tarkemmin muista, että miten/mistä se syntyi. Jännä huomata miten paljon prosessista katoaa mielestä, vaikka niissä hetkissä juuri nämä kysymykset ovat maailman tärkeimpiä.
Julkaisit ensimmäisen kirjasi Kotiin 27-vuotiaana vuonna 2009. Tämän jälkeen olet kirjoittanut kuusi kirjaa, saanut kaksi lasta, muuttanut omakotitaloon ja sitten takaisin kaupunkiin. Miten kirjoittamisprosessisi on muuttunut näiden vuosien aikana?
Julkaisin kaksi kirjaa ennen kun sain ensimmäisen lapseni, mutta niiden kirjoittamisen aikaan valmistuin ensin yliopistosta ja sitten olin päivätöissä kustantamossa, kirjoitin lähinnä silloin kun ehdin. Lapsen myötä elämään ja siten myös ääneeni kirjoittajana tuli uusia ja syvempiä sävyjä, ja aika ja oleminen muuttui eri tavalla rajallisemmaksi, ja sen jälkeen kerran tai kaksi vuodessa residenssissä viettämäni viikot ovat olleet todella tärkeitä, niiden aikana kirjoitan enemmän kuin arjessa koskaan, ja tarkoituksella säästän niihin haastavimpia kohtia, sellaisia joiden kirjoittamisen tiedän vaativan enemmän aikaa ja rauhaa. Olen edelleen hyvin pitkälle vaiston varassa kirjoittaja, tarinan kannalta todella tärkeitä kohtia saattaa syntyä ikään kuin vahingossa, ja kirjoitan aina pitkälle ennen kun tiedän miten tarina päättyy. Useamman kirjan tuoma kokemus on kuitenkin kirjan viimeisille kierroksille tuonut varmuutta, luotan itseeni sen suhteen mitä tarina vielä vaatii, tiedän kuinka paljon aikaa tarvitsen vedoksille, oikolukuun yms, ja vaikka kuinka monta kertaa matkan varrella iskee epätoivo ja ahdistus, tiedän myös saavani kirjan lopulta valmiiksi. Nykyään kysyn myös entistä herkemmin kustannustoimittajalta apua, näytän hänelle hyvinkin keskeneräistä tekstiä ja keskustelemme siitä, se on osoittautunut itselleni todella toimivaksi.
Toimit nykyisin vapaana kirjailijana. Millainen on ihannekirjoituspäiväsi?
Herään yksin ja aikaisin, keitän kahvia ja kirjoitan kaksi-kolme tuntia. Teen pitkän kävelyn, nukun puoli tuntia ja käyn läpi mitä olen aamulla kirjoittanut, teen mahdollisia korjauksia. Luen, alkuillasta kirjoitan vielä tunnin tai kaksi ja jätän tekstin sellaiseen kohtaan, että tiedän mistä aamulla aloitan. (Tämä on mahdollista vain residensseissä. Arjessa ihannekirjoituspäivä on sellainen, että herään aikaisin ja lähden työhuoneelle ennen muun perheen aamutoimia, jotta pää on mahdollisimman tyhjä. Silloin useimmiten kirjoitan aamupäivän, luen pari tuntia, ja ennen päiväkodille lähtöä käyn läpi kirjoittamani.)
Millaisia työpäiväsi ovat todellisuudessa elämän ja muun arjen hälinässä?
Tämä vaihtelee paljon sen mukaan mikä vaihe kirjan kanssa on menossa, mutta keskimäärin viikossa on yksi tai korkeintaan kaksi hyvää kirjoituspäivää. Muina päivinä on muita töitä (esim lehtijuttuja tai opetustöitä), tekstiä ei vain synny tai usko koko työhön on kateissa, ne ovat helposti aika raskaita päiviä, sekä itselle että läheisille. Ja paljon toki sellaista mitä kaikilla muillakin, lasten sairastamisia jne. Mutta sekin on jo yli kymmenen vuoden tuomaa varmuutta, että tietää kaikkien vaiheiden ja haasteiden aina lopulta väistyvän, että jossain kohtaa tekstiä taas syntyy ja kirja etenee. Ja niiden hyvien kirjoituspäivien tuoma ilo ja energia säteilee onneksi useimmiten yhtä päivää pidemmälle.
Miten koronavuosi on vaikuttanut kirjoittamiseesi, jos mitenkään?
Ei itse kirjoittamiseen, en ainakaan itse tunnista, mutta koska työ on muutenkin niin yksinäistä, olen vahvasta introverttiydestäni huolimatta huomannut kaipaavani sosiaalisia tapahtumia, juhlia, julkkareita ja kollegoiden tapaamista enemmän kuin aiemmin.
Mitä seuraavaksi kirjoittamisen saralta? Onko työn alla jo uusi käsikirjoitus?
Aloitin syksyllä varovasti tunnustellen kirjoittamaan uutta tekstiä, ja alku oli yllättävän hauskaa ja vaivatontakin, tarina ja henkilöt alkoivat poikkeuksellisen nopeasti tuntua eläviltä. En ole ajatellut vielä kovin tarkkaa aikataulua, haluan rauhassa katsoa mihin suuntaan tarina lähtee kulkemaan, mutta kenties tämän romaanin olisi mahdollista ilmestyä syksyllä 2023/ alkuvuodesta 2024.
Helmi Kekkosen kotisivut: https://helmikekkonen.com/
Sarjan aikaisemmat haastattelut: Kurkistus prosessiin