Jos olette yhtään seuranneet tätä blogia (tai sitä vanhempaa) pidemmän aikaan, niin olette ehkä saattaneet huomata, että pidän podcasteista. Löysin podcastit suurin piirtein samaan aikaan kun innostuin kirjoittamisesta. Ensimmäinen löytämäni podcasti taisi olla You Should be Writing ja tämän jälkeen taisin törmätä The Creative Penniin. Sen jälkeen olen kuunnellut lukuisia muitakin. Joitakin olen kuunnellut vuosia, toiset taas ovat uusia tuttavuuksia. Testaan aina kaikki kirjoittamispodcastit, jotka löydän, mutta kaikki ei tietenkään tunnu omalta.
Suurin hyöty podcasteissa on ollut se, että olen saanut kuunnella puhetta kirjoittamisesta (aihe, johon en kyllästy varmaan koskaan). Ainakin itselle kirjoittaminen oli pitkään asia, mistä puhuin ainoastaan puolisolle ja perheelle ja julkisesti (eli siis nimimerkin takaa) vain blogin puolella.
Ajattelin aluksi, että olisin tehnyt näistä opeista yhden pitkän postauksen, mutta siitä oli tulossa hirveän pitkä ja sekava, joten pätkäsen nämä nyt osiin.
Ehkä suurin yksittäinen asia, jonka olen oppinut kirjoittamisesta podcasteja kuunnellessa, on se, ettei ole yhtä oikeaa tapaa kirjoittaa kirjaa.
Tämänkin oivalluksen voi jakaa oikeasti kahteen osaan. Ensimmäinen näistä on tietenkin se, että jokaisella kirjoittajalla on omat prosessinsa. Toinen, että jokaisen käsikirjoituksen kirjoitusprosessi voi olla myös erilainen.
Varsinkin tämän kirjoittamisinnostuksen alussa kokeilin paljon erilaisia tapoja kirjoittaa. Luin valtavan määrän oppaita ja kokeilin kaikenlaisia tapoja suunnitella juonta. Joistakin opin jotain, toisista en mitään (lumihiutaletekniikka ei esim koskaan kolahtanut). Kokeilin jopa seikkailukirjoittamista, eli en suunnitellut mitään vaan lähdin vaan kirjoittamaan. Tämä seikkaileminen ei toiminut minulle ainakaan yhtään. Tarvitsen suunnitelman, johon tukeutua. Tietenkin mikään suunnitelma ei ole täysin kiveen hakattu. Ainakin itse seikkailen todella paljon suunnitelman sisällä, minkä takia joudun aika useinkin rukkaamaan niitä uusiksi. Mutta, tämäkin on osa omaa prosessia. Samoin kuin se, että tarvitsen aina sen käsin kirjoitetun raakatekstiversion pohjalle, ennen kuin voin alkaa työstämään tekstiä koneella.
Ennen Syvän maan juuria, kirjoitin kaksi valmista kässäriä, muutamia puolikkaita ja joitain yrityksiä, jotka eivät selvinneet alkua pidemmälle. Jokainen näistä kässäreistä on edennyt omalla tavalla. Kun lähdin suunnittelemaan Kellotornin juonta niin jaoin työn kahteen osaan. K:n osuus ja L:n En muista enää millaista tapaa käytin K:n osuuden suunnittelussa, mutta jossain vaiheessa törmäsin Rachel Aaronin tapaan suunnitella juonta. Käytin tätä tapaa L:n osuuksissa ja pidin siitä kovasti.
Sitten joskus, kun Projekti P:n työstäminen on ajankohtausta, niin haluaisin kokeilla Aaronin metodia siihenkin kässäriin. Harmi vaan, että tässä menee varmaan muutama vuosi, ennen kuin olen Projekti P:n kanssa niin pitkällä.
En usko, että tulen koskaan keksimään, miten kirjoitetaan kirja. Toisaalta mitäpäs se haittaa. Näiden erilaisten tapojen kokeileminen on hauskaa ja mielekästä ja yllättävä kyllä hyvin inspiroivaa.